— Se ei ole totta!
— Vaiti, te häpäisijät! — huusi Knauf, pistäen jälleen sormet korviinsa. — Sanhedrin on pyhempi kuin Thora ja profeetat, ja te uskallatte pimeänä yönä sen opeista keskustella! Voi, voi näitä turmeltuneita aikoja…
Ruuben ei voinut olla lausumatta joukkoon:
— Sanokaa, miksi sallitte Jerusalemin hävityksenkin vuosipäivänä lukea pyhiä asioita, vaan ette tänään?
— Eikö tohtori sitä tiedä? — kysyi Knauf purevasti. — Silloin me sitäpaitsi luemme ainoastaan Jeremian kirjan selityksiä.
— Otho haîsch on vahingoittanut meitä paljon enemmän kuin Jerusalemin hävitys! — huusi Goldreich.
— Minä vaan arvelin, että sopisi yhtä hyvin lukea tai olla lukematta, — virkkoi Ruuben tyynen ivallisesti; — käsketäänhän meitä jakamaan sydämemme kahteen kammioon, joista toiseen pannaan Schammain opetukset ja toiseen Hillelin. Se on erittäin mukavaa. Kun toinen kieltää, niin toinen käskee, ja silloin saa kukin menetellä niinkuin tahtoo. Vai kuinka, arvoisa herrasväki?
Mutta siitä vasta melu nousi. Taas täytyi Efraim Pollin sekaantua keskusteluun; ja tällä kertaa mielet olivat sellaisessa kuohussa, että hän ainoastaan vaivoin sai rauhan palautetuksi.
— Hävytön suurisuu, — mutisi Knauf, mulkoillen Ruubenia. Mutta nuorukainen ei viitsinyt kuunnella heitä enää. Hän kääntyi Haijelen puoleen ja lausui niin, että yksin hän sen kuuli:
— Jos on synti puhua pyhistä kysymyksistä tänä yönä, lienee hyvin otollista tutkistella epäpyhää. Ymmärrätkö tarkoitukseni?