"Ken metsän neitosen nähnyt on, sen viepi metsän hukka…"
— Voihan sulkea silmänsä, niin ei näe.
— Minä muutin ensi säettä. Tahdotko tietää, mitä tässä oikeastaan sanotaan:
"Ken metsän neitosta rakastaa…"
Tuulikki punastui.
— Kuuleppa vielä, — jatkoi Esko lukuansa:
— "En, en minä niitä ymmärrä, Sun taikojas, tyttönen sorja, sen tiedän vaan, että ijäti mä olen Tapion immen orja!"
Tuulikki tempasi äkkiä kirjan hänen kädestänsä, selaili hetken ja alkoi lausua:
— "Tapion talot on hongista
ja kammiot kalevanpuista."
Hän jätti kesken ja heitti kirjan avoimena Eskon helmaan. Tuulikki oli sanoja hiukan sommitellut, mutta helposti Esko löysi paikan. Hän täydensi ajatuksen: