— Tohtori Herzl antaa meille rahaa!

— Hullujako te olette? Mistä hän sitä saisi? Hän antaa taitonsa ja viisautensa ja ohjaa meidän asiaamme. Hän huutaa koko maailmalle, että me tarvitsemme rahaa, mutta ei sitä hänellä itsellänsä ole.

Syvästi huoaten, maahan masentuneena Galitsialainen lyhmistyi paikallensa. Arvasihan hän sen jo ennakolta. Kun ei ollut rahaa, ei ollut leivänkään toivoa.

— Rohkaiskaa mielenne! — kuiskattiin hänen korvaansa. — Me teemme minkä voimme. Kestäkää vielä vähän aikaa! Kyllä apu varmasti tulee. —

Rahasta keskustelivat muutamat liikkeen johtomiehetkin, jotka ryhmässä istuivat tuumivaisen näköisinä. Ennen perustetun kansallispankin lisäksi oli saatava kokoon kansallispääoma, josta osa käytettäisiin maan ostamiseen Palestiinasta. Tämä asia oli käytännöllisesti tärkein, mikä kokouksessa oli tuleva esille. — Toiset taas kävelivät parvittain pirteinä ja toimekkaina puhujalavan lähistöllä. He juttelivat vaikuttamisesta Turkin sulttaaniin, jotta siirtyminen kotimaahan voisi tulla lailliseksi ja säännölliseksi. — Kolmas joukko huolehti kaikkein lähimmistä tehtävistä, mietti vaaliehdotuksia, sopivia jäseniä komiteoihin ja muuta mitä kokouksen ulkonaiseen järjestelyyn kuului. — Muutamat jalokatsantoiset miehet, jotka varmoina pitivät päänsä pystyssä, keskustelivat hebreankielellä. — Pois lainakielet! Omakielinen sivistys itsenäisyyteen nousevalle kansalle! — Jotkut erityisesti intoilivat juutalaisen taiteen elvyttämistä, ja he tiesivät kertoa, että kokouksen yhteyteen oli järjestetty kansallinen taulunäyttely, joka seuraavana päivänä avattaisiin.

Eräällä penkillä aivan Haijelen ja Ruubenin vieressä istui kaksi rabbiinia, jotka kiihkeästi väittelivät.

— Tämä liike on pakanallinen, sanottakoon mitä tahansa, — vakuutti toinen, joka oli etelä-Venäjältä tullut.

— Miksi veli siis tänne lähtikään? — kysyi hänen toverinsa, länsieurooppalainen.

— Katsomaan omin silmin. Ja minä olen nähnyt ja kuullut tarpeeksi jo ennenkuin kokous on alkanutkaan. Kulttuuri, kulttuuri soi täällä joka haaralta, missä ei ole rahasta kysymys. Raha on tarpeellinen elääksemme, mutta kulttuuri on kansamme onnettomuus. Se hävittää uskonnon.

— Sionistinen liike sellaisenaan ei tahdo sekaantua uskonnon asioihin. Meidän tehtävämme on teroittaa uskonnon tarpeellisuutta, ja sitä minä aion kyllä tehdäkin täällä niinkuin kotona.