— Mitä se hyödyttää tämmöisessä piirissä? Täällä on ilmettyjä Jumalan kieltäjiä. Tuokin oppinut herra tuossa, joka tulee pitämään esitelmän, ja tuo — ja tiesi kuinka monta.
— Niin, se on surkeata… Mutta puhun minä kuitenkin.
— Entäpä vielä muuta! Katso ympärillesi, niin näet, mihin on jouduttu! Naisia sekaisin miesten joukossa, aivan kuin yhdenvertaisina! Tuolla istuu kaksi vaimoihmistä sanomalehtien kirjeenvaihtajain paikalla. Kuulin, että heitä Lontoon kokouksessa oli ollut valtuutettuina edustajina, jopa puhujinakin. Sinä olit siellä. Voitko todistaa, ettei niin ollut laita?
— Hm… niin… olihan heitä. Ja hyvin he puhuivat, se on myönnettävä.
— Hyvinkö? Miksikä ei? Monessa paikassahan heille annetaan opetusta niinkuin pojille. Mutta se on synti, kauhistuttava synti. Eihän Thora kuulu naisille, ja siksi heidän sielunsa vaara on aina suuri. Vietit hallitsevat, missä ei ole Thoraa. Täytyy varjelukseksi olla ulkonaisia aitauksia, jotka —
— Teidän luvallanne, minun sieluni on yhtä puhdas kuin teidänkin, — keskeytti hänet sointuva, kiihkeä naisen ääni. Haijelen silmät leimusivat, kun rabbiinin hämmästyneet katseet niihin sattuivat. — Pyydän teitä, — hän jatkoi, — lakatkaa lausumasta häpäiseviä sanoja sukupuolestani!
Idästä saapunut rabbiini oli niin ällistyksissään, ettei hän heti voinut vastata. Toinen oli myöskin hämillään, sillä hänen valistuneempi mielensä olisi kyllä suvainnut naisten läsnäoloa ja toimintaa kokouksessa, mutta ei hän sitä kuitenkaan rohjennut sanoilla puolustaa, se kun tosiaankin aivan soti Talmudin henkeä vastaan.
Vihdoin kumminkin edellinen sai tarmonsa takaisin, ja silloin hän syyti sanatulvaa:
— Te häpäisette, juuri te, vaan en minä. Saastainen teidän sielunne on. Teidän paikkanne ei ole miesten kokouksissa. Te —
— Vaietkaa jo toki! — huudahti Ruuben. Mutta se kehoitus tuskin olisi auttanut, ellei pakko olisi sulkenut rabbiinin huulia. Hän olisi saanut huutaa, eikä sanoista sittekään olisi selkoa tullut — niin voimakas, raju kättenpauke kajahti nyt äkkiä salissa, seinästä seinään, lattiasta kattoon. Heilutettiin lakkeja ja nenäliinoja, noustiin seisomaan, riemuittiin kuten kansa kuninkaallensa. Ja siinäpä astuikin lavalle kokouksen puheenjohtaja, siionilaisen Israelin kruunaamaton kuningas, tohtori Herzl.