— — "Meillä on aivan yksinkertaisesti siveellinen velvollisuus täytettävänä. Heikoilla on oikeus vaatia voimakkaampien apua — —"
— Hyvä, hyvä! — huusi Galitsialainen tovereinensa.
— — "Ei ole tehtävänämme epämääräisin saarnoin viitata muka pian lähestyvään kansojen veljestymiseen. Emme myöskään tahdo toisen kansallisuuden naamaria kantaa — —"
Haijele puristi merkitsevästi Ruubenin kättä. Sehän oli aina ollut hänen ajatuksensa, ja sen Ruubenkin vihdoin oli ymmärtänyt.
— — "Jumalan avulla saavutamme päämäärämme — —"
— Kuuletko! — kuiskasi länsimaalainen rabbiini, tuupaten toista kylkeen.
— — "Entiset siirtolaisuusyritykset eivät ole onnistuneet. Miksi ei? Koska ne ovat lähteneet väärästä periaatteesta. Arveltiin: alussa on raha. Ei! Alussa on aate. Rahalla saadaan palkkalaisia, mutta kansaa ei se nosta liikkeelle. Sen saa aikaan yksin aate. Se on jo saanut sen aikaan!"
Ihanteellisempi osa yleisöstä riemuitsi. Kyllä hän oli mainio, tuo johtaja, kerrassaan voittamaton! Itse hän palkatta toimi vuodesta vuoteen, uhraten kaikki kansallensa. Samaa mieltä olivat hänen auttajansakin, ja sellaiseen jaloon käsitykseen oli koko kansa kohotettava.
Mutta käytännöllisempikin väki sai osansa täysin määrin.
Hän puhui maanostoista, käynnistänsä sulttaanin puheilla, juutalaisten koulujen, jopa yliopistonkin perustamisesta, ammattiyhdistyksistä, hyväntekeväisyyslaitoksista, voimistelu- ja lauluseuroista — kaikesta, mitä pyytää voitiin. Ja lopuksi tuli pankin ja yleensä raha-asiain vuoro. Näkyi kyllä, että puhuja ei suinkaan niitä halveksinut, vaan omisti niille täyden huomion ja huolenpidon.