— Sinä et ole tyydytetty. Sinä ajattelet sitä, mitä minun piti unohtaa!
Ruuben hämmästyi.
— Haijele, oletko tietäjä? Niin — kenties…
* * * * *
Hotellissa Haijele löysi pöydältänsä kirjeen, joka oli tullut Leipzigiin ja sieltä lähetetty hänen jälkeensä. Hän otti sen mukaansa seurusteluhuoneeseen, missä Ruuben istui sanomalehtiä silmäilemässä.
Kirje oli kotoa hänen äidiltänsä. Haijele kalpeni, kun hän sitä luki. Vaivoin hilliten mielenliikutustansa hän pääsi loppuun. Sitte hän ojensi sen Ruubenille ja sanoi vapisevin huulin:
— Minun täytyy matkustaa takaisin Suomeen.
— Mitä? Onko joku kuollut siellä? Sinä olet aivan vaalea, Haijele!
— Ei kuollut vielä, vaan kuolemaisillaan. Sisareni Mirjam…
— Jos hän oli kuolemaisillaan, kun tämä kirje lähetettiin, et ajoissa ehdi perille. Rakas, rakas Haijele, anna minun nyt olla lohduttajasi! Sinä jäät luokseni —