— Älkää lähestykö meitä! — huudahti Haijele. — Mirjam on vaarallisesti sairaana, hän on saanut isonrokon. Sulhaseni, joka on lääkäri, lähti juuri luotamme, ja kohta kuomi tulee noutamaan Mirjamia sairashuoneeseen.
— Isoarokkoa! Oi, sehän on niin vaikea tauti…
— Niin on — rientäkää siis pois, neiti! Meidänkin täytyy mennä puhdistettaviksi sairashuoneeseen, ja kaikki savustetaan täällä asunnossamme.
— Jumala meitä rankaisee Mirjamin tähden, — valitti Rebekka.
— Sanokaa, puhuiko lääkäri hengenvaarasta? — kysyi Sointu, viipyen vielä paikallansa.
— Hän pelkää, että Mirjamilla ei ole monta päivää jäljellä, — lausui
Haijele hiljaa. — Hänen voimansa ovat niin heikot.
Rebekka hyrähti katkerasti itkemään.
— Onko hän aivan yksin? — kysyi Sointu kalpein huulin.
— Kuinka hänen luoksensa voisi mennä?… Vielä tunti sitte olimme siellä, mutta nyt, kun tiedämme —
Sointu seisoi äänettömänä hetkisen. Sitte hän nopeaan kuin nuoli riensi huoneen läpi ja avasi puotiin vievän oven.