— Ulos, ulos! — säestivät toiset äänet.
Vaan setä seisoi suorana ja juhlallisena ja ojensi taivasta kohti molemmat käsivartensa.
—"Minä tunnustan täysin vilpittömänä, että Messias, jota vielä odotamme, varmasti on tuleva, ja vaikka hän kauvankin viipyisi, vartoan kumminkin joka päivä hänen tuloansa."
Kädet vaipuivat alas, mutta hänen katseensa kiintyi terävänä Haijeleen.
— Tunnethan ne sanat, kahdennentoista uskonkappaleen. Sinä olet ne julkisesti kieltänyt.
— Se on kuolemansynti! — huusi Goldreich.
— Sinä olit lapseni, lähinnä puolisoa rakkaimpani maan päällä. Nyt —
Näkyi, että se maksoi hänelle ankaran, tuskallisen ponnistuksen. Mutta varmana viittasi käsi ovea kohti.
Haijele sävähti, vaan kokosi voimansa nopeasti. Samassa jo Ruuben oli tunkeutunut hänen viereensä ja tarttunut hänen käteensä.
— Niin jääkää hyvästi, — sanoi nuorukainen. — Me lähdemme ja käymme omaa tietämme.