— Varmaankin se toinen maa, se, jonne Mirjam ja Sointu ovat menneet…
Mutta hän huokasi syvään sitä sanoessaan.
— Ei, Haijele, se ei korvaisi. Sinun sydämesi pyytää jotakin erityistä kansallemme jo täällä.
— He voittavatkin Jerusalemin omaksensa. Meistä vaan he eivät huoli, me jäämme ulkopuolelle.
— Mistä tiedät niin varmaan, että se tapahtuu?
— Oh, Ruuben — etkö muista Hesekielin ennustuksia? Ja niin monta muuta lupausta: "Herran lunastetut palajavat riemulla Siioniin…"
— "Herran lunastetut?" Keitä ne ovat, Haijele?
He katsoivat toisiansa hämmästyneinä.
— "Hän lunastaa kansansa heidän synneistänsä", — kuiskasi Haijele.
Sitte riemun kyyneleet alkoivat virrata hänen silmistänsä, ja hän heittäytyi Ruubenin rinnoille.