Kyyneleet rupesivat äkkiä pirahtelemaan pitkien silmäripsien alta, ja tyttö lähti juoksemaan ylös portaita.
— Sinä ihmeellinen Haijele, täytyyhän minun tulla, — huudahti Ruuben, rientäen hänen jäljissään.
Kodissa, johon he astuivat, oli jotakin tyyntä ja patriarkaalista, joka heti vaikutti hilliten ja rauhoittaen. Yleinen sävy oli tumma, huonekalut kalliit ja raskaat. Raamatullisia tauluja, joiden kullatut kehykset näyttivät ijästä mustuneilta, riippui runsaasti seinillä. Yksinkertaisen arvokkaisuuden leima lepäsi yli kaiken.
Tätä vaikutusta ei suinkaan vähentänyt ijäkäs pariskunta, joka seurusteluhuoneessa otti nuoret tulijat vastaan. Efraim Poll oli oikea Aabrahamin tyyppi tuuheine harmaine hiuksineen ja täyspartoineen, ja hänen Saaransa olisi varsin hyvin soveltunut Vanhan Testamentin aikaisen kaimansa malliksi jollekulle raamatun kuvittajalle.
Emäntä soitti palvelijatarta, joka toi sisälle teetarjottimen. Haijele leikkasi veteenleivottua leipää ja nouti kaapista suuren hopeisen sokeriastian. Täytyi kieltäytyä kahvista, koska se vaati kermaa, eikä vielä ollut kuutta tuntia kulunut siitä kuin aamulla syötiin lihaa leivän mukana. Saara Poll kyllä piti huolen, ettei ruokasääntöjä hänen kodissaan rikottu. —
— Luuvaloni ei tänään ole antanut minulle rauhaa, — puheli ukko, ottaessaan teetä. — En jaksanut mennä edes synagoogaan.
— Vanhoiksi tullaan, — säesti hänen vaimonsa. — Niin se on, me jätämme vähitellen sijan teille nuorille.
— Jumala suokoon, että Israelin nuoriso olisi kuin istutettu puu vesiojan tykönä, jonka lehdet eivät varise ja joka hedelmän kantaa ajallansa, — lausui vanhus juhlallisesti. — Kerro nyt, Haijele, mitä rabbiini puhui.
— Hänkin puhui lehdistä ja hedelmistä, — vastasi tyttö, kohottaen katseensa, joka itsepäisesti oli pysynyt teetarjottimessa. — Aaronin viheröitsevä sauva oli hänen tekstinänsä.
— Se on ihana kertomus, lapseni, ja se toteutuu kerran meidän kansallemme. Silloin autio maa on iloinen oleva ja niinkuin kukkanen kukoistava. Jospa jo apu tulisi Siionista! Messias viipyy, viipyy…