— Mitä siis vaadit minulta? — hän kysyi.
— Rakkautta Israeliin!
Syntyi äänettömyys, syvä kuin kuolema. Vihdoin Ruuben lausui värähtävin äänin:
— Rehellisyys on miehen korkein hyve. Tuomitse minua sen mukaan…
— Ja rehellisyys on naisenkin korkein hyve, — virkkoi Haijele, käyden kalpeaksi kuin valkea vaate. Hän tarttui sohvan laitaan; hetkeksi maailma näytti mustenevan hänen ympärillänsä. Hetkeksi vain. Sitte hän äkkinäisellä liikkeellä tempasi sormuksen sormestansa ja ojensi sen Ruubenille.
— Ota se takaisin…
— Haijele, Haijele, mitä sinä aiot?
— Aion käydä totuuden ja velvollisuuden tietä! Aion etsiä ja löytää
Aaronin sauvan…
Hän koetti riistäytyä irti Ruubenista, joka piteli hänen kättänsä, mutta tämä pysähdytti hänet tuskallisella ponnistuksella.
— Mutta ajattele, punnitse toki, ennenkuin murskaat tulevaisuutemme onnen! Voitko vaatia minulta, kahdennenkymmenennen vuosisadan sivistyneeltä nuorukaiselta, että uskoisin noita Messias-unelmia, joita setäsi tänään selitti meille?