Hän poikkesi puistikkoon, Pentti myöskin erosi Aleksanterinkadulle päin, ja Esko jatkoi yksin matkaansa Heikinkatua pitkin.
Niin, hän oli todellakin esteetikko, ja Mirjam oli tehnyt häneen syvemmän vaikutuksen kuin hän tahtoi tunnustaakaan. Kuinka verraton hän oli ollut viattomassa suloudessaan! Siinä oli luontoa, ja se oli sentään toista kuin Helsingin tavallisen neitomaailman puristettu hienous. Niin hurmaavia kasvoja hän varmaan ei ollut koko ijässään nähnyt — ellei juuri oman pikku siskonsa. Mutta Sointu oli aivan toisenlainen, sellainen pieni vaalea enkeli…
Ei olisi kuitenkaan pitänyt mennä sinne juutalaisen puotiin… Mitä se ihana tyttö olikaan ajatellut heistä?
Esko käveli ja käveli, teki pitkän kaaren ja oli yhtäkkiä Heikinkadulla jälleen. Entä jos sentään vielä kulkisi tuon kaupan ohi, kun kerran oli aamupäivänsä näin pitkälle tuhlannut… Se nyt ei ainakaan voinut tyttöä loukata.
Hän oli jo melkein kohdalla, kun hän huomasi sisarensa Soinnun, joka nuottilaukku käsivarrellaan tuli toiselta suunnalta. Esko ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän siitä säpsähti ja joutui hämilleen. Sointu sitävastoin nähtävästi ilostui ja kiirehti askeleitansa.
Keveästi kuin keijunen hän asteli veljensä luo, pyörähti hänen sivullensa ja pyysi pehmeällä, herttaisella äänellä:
— Nythän sinä autat minua, Esko kulta? Minä tulen neiti Telénin tyköä ja lupasin käydä hänen asiallansa. Kuinka hauska, että tapasin sinut!
Esko katsoi häntä hymyillen. Kyllä hän tosiaankin oli yhtä kaunis kuin Mirjam Poll, vaikka niin hieno ja hento kuin hengähdys. Ja luonnon lapsi hänkin oli. Ei hänelle varmaan mieleenkään johtunut, että noiden silmien syvä sini ja kutrien kulta oli kyllin erikoista herättääkseen huomiota pääkaupunginkin kaduilla.
— Mielelläni autan, — vastasi Esko, taputtaen hänen käsivarttansa kuin lapsukaisen. — Minne minut lähetetään? Vai haluatko ainoastaan tiennäyttäjää?
— Katsos, asia on niin, että kun kävin uusia nuottejani noutamassa, kysyi neiti Telén, olisiko minusta ikävä laulaa duettoja. Minä oikein ihastuin. Sanoin hänelle, etten tunne juuri ketään täällä, kun vasta äsken tulinkin, ja nythän saisin toverin.