Mutta kesken puuhiensa hän myhähti ja pysähtyi peilin eteen. Pitkin aamua ne ajatukset olivat tulleet ja menneet, ja siinä ne taas olivat… Täytyi kerrankin oikein katsoa. Oliko hän todellakin hyvin kaunis?
Kuvastin oli vanha ja himmeä, mutta siitä säteili kumminkin kaksi tähtisilmää häntä vastaan ja pieni mansikkasuu hymyili omistajallensa. Mirjamista alkoi tuntua oikein hupaiselta. Hän nyökäytti päätänsä, niin että kullatut messinkikorvarenkaat heilahtivat, silmäsi äkkiä pukuansa ja painoi hakaset kiinni, etsi vielä nuppineulankin pudonneen napin paikalle ja palasi sitte jälleen peilin ääreen.
Oli se kauheata, että ne herrat olivat tulleet häntä katsomaan… Mutta… mutta… oli se vähän hauskaakin sentään. Eivät ne suinkaan olisi viitsineet vaivata itseänsä Eeva Peritzin tai Afifa Junkerin takia… Kohta varmaankin hänelle oikea sulhanenkin ilmaantuisi… Sillä kyllä se oli totta, että hän oli kaunis!
Ja tänäänhän hänen piti päästä laulamaan herra Kaislan sisaren kanssa, oikein hienon ja niin ystävällisen herrasneidin kanssa! Hauskaa sekin oli. Mutta se ajatus teki hänet samalla miettiväiseksi. Kaukaa sukelsi esiin kuva: pieni valkoinen tyttö, joka soitti kitaraa ja lauloi jotakin Jeschu-laulua… Mirjam käänsi selkänsä peilille ja kulki levottomana oveen päin, tietämättä itsekään, mitä hän tahtoi. Kyllä äiti sentään taisi olla oikeassa: täytyi pelätä ja varoa…
Kas, mikä siellä puodissa puhui? Ihan kuin täti Slimanin ääni.
Mirjam unohti tuokiossa laulutunnin ja kurkisti avaimenreiästä, mutta kun ei siitä mitään nähnyt, avasi hän oven. Täti Sliman oli aina niin ystävällinen ja kiltti — ja vielä Hesekielin äiti. Pitihän mennä häntä katsomaan.
Mutta Rebekka karkoitti hänet paikalla. — Mene sinä vaan päivällistä toimittamaan, meillä on keskenämme puhuttavia.
— Vielä minulla on sinullekin asiaa, nuppuseni, — nyökkäsi rouva
Sliman Mirjamille.
Voi kumminkin, hän oli aivan unohtanut koko päivällisen. Jospa täti Sliman viipyisi hyvin kauvan, että vielä ehtisi lihan keittää, muuten äiti toruu. — Vaan samalla hän oli hirmuisen utelias. Vuorotellen hän kurkisti pataansa ja hiipi puodin oven taakse kuuntelemaan.
Ensin molemmat naiset vaan kuiskailivat, mutta vähitellen innostuivat äänekkäämmiksi. He olivat niin lähellä, että jotain voi saada onkeensa, kun oikein koetti.