— No niin, hän oli yksi Israelin suurimmista miehistä, näkijä, jolle itse Jumala ilmestyksissä osotti tulevia asioita. Kerran Haschêm häntä talutti ja vei hänet hengessä aukealle kedolle, ja se keto oli täynnä kuolleita, kuivettuneita luita.
— Huh, — sanoi Mirjam. Mutta sekä hänen että Rebekan silmät osottivat harrasta, jännitettyä mielenkiintoa.
— Ja Haschêm sanoi Hesekielille: "Luuletko näitten luitten tulevan eläviksi?" Hän vastasi: "Sinä sen tiedät." Silloin Haschêm sanoi: "Katso, minä annan niihin hengen." Ja samassa kuului salaperäinen, hiljainen hyminä, luut rupesivat liikkumaan, ne yhtyivät, tuli suonet ja liha niiden ympärille ja iho päälle; mutta ei niissä vielä henkeä ollut. Silloin Haschêm käski Hesekielin huutaa: "Näin sanoo Adonai, Adonai [Jumalan nimi lausutaan kiertäen sanalla Adonai]: sinä henki, tule tähän neljästä tuulesta ja puhalla näihin kuolleisiin, että he tulisivat jälleen eläviksi!" Ja Hesekiel huusi Haschêmin sanat, ja henki tuli. Kuolleet heräsivät elämään ja seisoivat jaloillansa, ja heitä oli sangen suuri joukko.
Haijelen silmät säihkyivät, mutta hän näytti kuin uneksivalta. Hänelle sarasti kaukaa se näky, josta hän kertoi, ja povi aaltoili valtavista tunteista. Kuuntelijoista ei kumpikaan uskaltanut mitään sanoa; he vaan kiihkeästi odottivat jatkoa.
— Ja Haschêm sanoi Hesekielille: "Sinä ihmisen poika, nämä luut ovat koko Israelin huone. Te sanotte näin: meidän luumme ovat kuivuneet, meidän toivomme on kadonnut ja me olemme hukassa. Mutta minä avaan teidän hautanne ja tuon teidät, oman kansani, ulos sieltä ja saatan teidät Israelin maalle. Ja minä tahdon antaa henkeni teihin, että te virkootte jälleen. Silloin teidän pitää ymmärtämän, että minä olen Adonai. Minä sen puhun ja minä sen teen, sanoo Adonai."
Rebekka ja Mirjam katsoivat ensin toisiinsa, sitte Haijeleen, voimatta oikein käsittää, mistä oli kysymys.
— Katsokaa, se on nyt tekeillä, — alkoi Haijele selittää. — Juuri siitä minä olen näinä päivinä lukenut. Löytyy liike nimeltä sionismi, suuri, mahtava liike, joka tahtoo koota Israelin kaikista maailman ääristä isien maahan takaisin. Rauhallisesti me valloitamme Kanaanin maan ja omistamme perinnön, joka meille kuuluu, sillä Jumala kulkee edellämme ja antaa sen meille. Silloin kuolleet luut yhtyvät, niinkuin profeetan näyssä. Ennustukset toteutuvat, aika on läsnä.
— Ja mistä tulee henki? — kysyi Mirjam, joka oli tarkasti kuunnellut ja rupesi hämärästi tajuamaan jotakin.
— Henki — niin…
Haijele ei tietänyt, pitikö hänen vastata. Hän oli aikonut tähän lopettaa kertomuksensa, sillä pitemmälle hän ei olettanut kuulijaansa käsityskyvyn riittävän. Siinä oli kyllin miettimistä ja punnitsemista hänelle itselleenkin. Mutta Mirjamin silmät olivat itsepäisesti häneen luotuina, niin että jotakin täytyi sanoa.