"Kaikki näyttää ihan toiselta, kun aurinko alenee…
"Ensimmäisenä sabbattina lähtösi jälkeen menin synagoogaan, jonka ovia en ollut avannut sitte kuin poikana. Mutta muodolliset menot eivät minua miellyttäneet enempää kuin ennenkään — muuta en voi sanoa, sillä tahdon olla rehellinen. Kuulin sitte sedältäsi, että olit ruvennut sionismia tutkimaan, ja minä lähdin kuulemaan sionistipuheita, joille tähän asti olin olkapäitäni kohottanut. Siellä sydämeni lämpeni — mistä syystä, en tiedä.
"Aateko sen teki, vaiko esittäjän kaunopuheisuus, vai tieto, että sinä kenties paraikaa mietit samoja asioita — päätä itse, minun arvostelukykyni on poissa. En tiedä enää mitään — mutta anna minulle lupa, ja ensi laivalla olen luonasi!"
Riemusta värähtäen Haijele painoi kirjeen sydäntänsä vasten. Mutta samassa kirkas kyynel vierähti poskelle.
— Ei niin, ei niin, rakkaani, — hän kuiskasi. — Meidän täytyy vielä odottaa. Sinä et tule, vaan minä palaan. Rakkautesi Israeliin on vasta silmikolla; sen täytyy kukkaan puhjeta. Silloin on hetki tullut, ja me käymme yhtyneinä kypsyttämään hedelmää kansallemme.
IV
TÄHTI-ILTOJA
Pakkanen paukkui nurkissa ja taivas loisti ja leimahteli lukemattomin tähtivalkein, kun Mirjam issikalla ajoi palokunnantalolle. Äidin ja Haijelen piti myöhemmin tulla, mutta yön keijukaisten kuningatar ei voinut heitä odottaa.
Sykkivin sydämin hän sivuhuoneessa pukeutui kiiltoharsoihinsa. Tummat kiharat laskettiin valloillensa ja tähtikoriste kiinnitettiin otsalle. Kainona ja ihanana hän siinä seisoi keveäverhoisten lasten keskellä, jotka muodostivat hänen keijukaisparvensa.
Vähitellen sali täyttyi. Juutalaisia oli enin osa, se kohta ilmeni kasvonpiirteistä, mutta sieltä täältä vilkkui joku vaaleampikin pää. Mikä lieneekin helsinkiläisiä houkutellut — uteliaisuusko vai kaunis ohjelma. — Herroilla oli hännystakit, kiiltävät rintamukset ja valkoiset kaulahuivit; juutalainen naismaailma loisti kuin kukkatarha mitä kirjavimmissa ja heleimmissä väreissä. Vaan kun Haijele ohjelman jo aljettua uljasryhtisenä ilmaantui käytävälle tummanpunaisessa samettipuvussaan, säkenöivin kaulakoristein ja hiusneuloin, silloin kaikki muu koreus vaipui varjoon, suhina kävi yli salin, ja laulajatar parka sai hetken aikaa kuuroille korville tulkita sävelten salaisuuksia.