Eräässä nurkassa istui Esko Kaisla puolittain pylvään varjostamana.
Ensin hän huvitettuna katseli ympärillensä, sitte muuttui
välinpitämättömäksi ja hajamieliseksi, haukotteli ja katsoi kelloansa.
Eikö tuo laulu ja soitto jo loppunutkaan?
Vihdoinkin!
Ihmiset alkoivat nousta paikoiltansa, tuoleja työnnettiin syrjään, ja soristen koko yleisö tunkeusi eteenpäin, päästäksensä niin lähelle lavaa kuin suinkin. Lamput sammuivat; ainoastaan eriväriset, haaveelliset valojuovat värehtivät taustalla. Jo aukeni ovi, ja keijukaisten parvi liiteli sisälle.
Esko katsoi viehättävää näkyä kuin lumouksen vallassa. Oi tuota yön ihanaa kuningatarta! Joka ilme oli sanoin selittämätöntä suloa, joka liike hienointa runoutta. Tämän vuoksi kyllä kannatti ikävystyneenä odottaa kokonainen pitkä ilta.
Kolmeen kertaan oli baletti esitettävä yleisön myrskyisestä pyynnöstä. Haijelekin oli ihastunut, ja Rebekka, joka tänään oli oikein rouvan asussa, tunsi sydämensä paisuvan äidillisestä ylpeydestä. Tässähän istui hänen rinnallansa toinen tytär, jonka komeus oli vetänyt kaikkien huomion puoleensa, ja tuossa toinen kiepsahteli niin kauniisti, että ihmiset olivat vallan hulluina hurmauksesta.
Rebekka ei hennonut lähteä pois vielä ohjelman loputtuakaan, yleisen tanssin alkaessa. Nythän paraiten sopi nähdä, kuinka hänen tyttärensä kelpasivat nuorille miehille.
Naftali Junker, lyhyt, paksu, rasvaviiksinen kauppapalvelija, kumarsi heti Haijelelle, mutta sai kieltävän vastauksen, samoin kuin kolme seuraavaakin, jotka tulivat häntä pyytämään tanssiin. Vähät hän välitti heidän loukkaantumisestansa ja äidin mielipahasta. Hän vetäytyi pois uudistamaan tuttavuutta Ruubenin sisaren Rachelin kanssa, joka sievänä ja tyytyväisenä istui Hesekielinsä rinnalla, nyt ensi kertaa näyttäytyen uudelle seurapiirillensä. Mutta pian vietiin pikku rouvakin tanssin pyörteeseen. Silloin Haijele siirtyi vielä syrjemmälle, yksin erilleen.
Miksi hän ei tanssinut? Niin, olihan siinä oikkua ja ylimielisyyttäkin mukana; tuntui hauskalta näin asettua ikäänkuin muita korkeammalle. Mutta ei tanssi häntä nyt todella huvittanutkaan. Kenties, jos Ruuben olisi astunut yli lattian…
Oh, taaskin! Vielä kerran hänen siis täytyi huomata itsensä nöyryyttävällä tavalla ympäristönsä veroiseksi, kun pohjemmalle mentiin…
Ei, ei, ei.