Silloin Haijele asettui hänen eteensä synkkänä ja uhkaavana.
— Sinä valehtelet! Eeva Peritz kävi äsken asialla luonamme.
Mirjam säikähti. Voi hirmuista, mikä tässä tulisikaan neuvoksi?
— Sano, missä olit ja kenen kanssa!
— Minä… minä tapasin sattumalta Sointu Kaislan ja unohduin hänen kanssaan puhelemaan… Antakaa anteeksi! Minä niin pelkäsin kertoa sitä, kun Haijele ei pidä hänestä… Mutta emme me sanallakaan maininneet Nasarealaista…
Mirjam ei itsekään ymmärtänyt, kuinka hän sen niin pian keksi. Selitys tuntui luonnolliselta, ja hän huomasi heti, että hänen oli onnistunut pettää sisarensa, niin viisas kuin tämä olikin.
— Vai niin. Sinulla näkyy olevan ihmeellinen taipumus Gojimin puoleen, mutta se on juurrutettava pois, sen minä sanon sinulle. Ja tiedätkö, kuinka suuren synnin sinä teit äsken? Tiedätkö, että isien pahat teot tulevat lasten päälle? Jumalan kostava käsi kohtasi meidän isäämme —
— Olow hascholom, — mumisi Rebekka, joka kauhistuneena kuunteli Haijelen saarnaa. Hän muisti, kuinka hän itsekin usein oli ostajia puijannut.
— … sentähden, että hän oli petoksen ja valheen pauloihin kietoutunut. Mirjam, varo itseäsi!
Mirjam itki ja vapisi, mutta oli kuitenkin tyytyväinen siitä, ettei
Haijele asian todellista laitaa tietänyt. Mitä olisikaan siitä
seurannut? Voi kauheata! — Jospa Haijele pian menisi matkoihinsa.
Äidin kanssa kyllä sentään jollakin tavoin tulisi toimeen.