Neiti Telén oli kiltti eikä torunut, korvasipa vielä senkin, mitä tytöt olivat laiminlyöneet, pitämällä heitä pitkälle yli määräajan. Mirjam oli levoton ja seurasi huonosti. Äskeinen keskustelukaan ei tahtonut jättää häntä rauhaan, mutta vielä enemmän hän tuskaili ajan kulumista. Esko odottaa… Ehkä hän pitkästyy ja luulee, ettei Mirjam taas tulekaan. Ja tämä on viimeinen ilta! Jokainen minuutti, joka kuluu, vähentää yhdessäolon toivottuja hetkiä…
Kun he vihdoin pääsivät pois, syöksyi Mirjam sellaisella vauhdilla portaita alas, että Sointu tuskin saattoi pysyä rinnalla. Katuovella hän hätäisesti puristi toverinsa kättä, sanoen: — Nyt en tulekaan kanssasi, Sointu; minun on kiire. Toiste kerrot enemmän…
— Saanko kertoa Jeesuksesta? — huudahti Sointu riemusta loistavin silmin, pidellen ystävän kättä lujasti omassansa. — Rakas Mirjam, ihan varmaan sinusta vielä tulee kristitty.
Mutta Mirjam riuhtaisi kätensä irti ja kiiti vastaamatta pois. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle, kiirehti vaan eteenpäin. Oli kuin kaksi voimaa olisi hänen askeleitansa siivittänyt. Rakkaus veti häntä siihen paikkaan, jossa hän arveli Eskon odottavan, ja Soinnun sanat tuntuivat ajavan takaa.
"Ihan varmaan sinusta vielä tulee kristitty."
Niin, niin, kuka tiesikään… Olihan eräs juutalainen laulajatarkin kääntynyt ja kastettu ja mennyt kristityn kanssa naimisiin. Mirjam oli lapsi silloin, mutta siitä oli puhuttu paljon. Hän muisti erityisesti ihmetelleensä, mitä se kastaminen oli, mutta äiti ei osannut muuta selittää, kuin että se on jotain salaperäistä, joka tekee ihmisen kristityksi. Hän oli sitte kerran kadulla nähnyt tuon laulajattaren ja peläten ja kammoten väistänyt häntä suuressa kaaressa. Myöhemminkin hän oli kuullut kasteesta puhuttavan, ja aina hän silloin oli tuntenut pelonsekaista uteliaisuutta. Kerran hän kysyi Soinnulta, mutta ei tullut hänen vastauksestaan viisaammaksi. Siltä hänestä kumminkin tuntui, ettei se mahtanut semmoista ensinkään olla, kuin hän oli kuvitellut. Ehkä hänenkin vielä täytyisi siihen uskaltaa, jos ei muuten voinut Eskon vaimoksi tulla…
Minkätähden kaikki oikeastaan olivatkin niin vihaisia kristityille ja heidän kasteillensa ja menoillensa? Eihän Sointu puhunut muuta kuin kaunista tuosta merkillisestä Nasarealaisesta. Ja kaikki muutenkin oli niin kaunista, mitä Sointu puhui. Niin, ei sitä ensinkään tietänyt, jos ehkä Eskon tähden —
Hän säikähti kesken ajatustansa. Oliko hän hullu? Haijele varmaan tappaisi hänet, jos sellaista tapahtuisi…
Eikä hän kelvannutkaan kristittyjen taivaaseen. Hän oli valehdellut ja aikoi sitä tehdä vieläkin…
— Mirjam, rakas tyttöni, tulithan kuitenkin! — kuuli hän samassa äänen sivultansa.