— Eikö mitä. Hyvää yötä nyt!
Oivallista, ettei tarvinnut Toimen kuullen postiaikaa kysyä. Kunpa vaan saisi kirjeen menemään siten, ettei kukaan päällekirjoitusta tarkastelisi…
Esko oli väsynyt ja vaihtelevien mielialojen vallassa. Kuitenkin hän veti matkalaukustansa postipaperia ja istuutui vielä kirjoittamaan. Kun hiljaisuus sai vallan, sukelsivat Mirjamin mustat silmät kaikkien muiden kuvien alta esiin. Yön taivaalla tähdet tuikkivat, pilkistäen ikkunastakin sisälle ja muistuttaen viimeisiä iltoja Helsingissä. Esko tunsi mielensä liikutetuksi, kun hän ajatteli, mitä soimauksia tyttö rukka lienee saanutkaan kärsiä eilisillan takia. Nyt hän varmaan paraikaa valvoi vuoteellansa ja ikävöiden muisteli lähtenyttä ystävää…
Ja Esko kirjoitti ja kirjoitti, kaksi arkkia täyteen. Ei hän matkasta kertonut, ei Orkamosta, ei työaikeista eikä tulevaisuustuumistansa. Ainoastaan Mirjamin suloisuus ja lemmen autuus soi joka riviltä lakkaamatta uudistuvin sävelin.
Hän kääri kolmannen arkin verhoksi ympärille, ettei vaan näkyisi läpi, sulki kuoren ja heittäysi vihdoin levolle. Koko yön hän näki unta sekaisin mustista, kyyneleisistä silmistä ja ruskeista palmikoista, jotka heiluivat aina hänen tiellänsä.
Kummallista, kuinka kaikki tuntuu toisenlaiselta illan salaperäisessä tähtituikkeessa ja päivän kirkkaassa valossa! Aamulla Esko katseli suljettua kirjekuortansa sillä mielellä, kuin olisi hän halunnut avata sen jälleen ja tutkia, mitä tyhmyyksiä se mahtoikaan sisältää. Hänen muistiinsa johtui selvästi ja tarkasti kaikki, mitä Toimi oli matkalla sanonut hänelle. Mutta omasta puolestansa hän ei ehtinyt mitään miettiä, sillä juuri kun hän pöytänsä ääressä kirjoitti osotetta kirjeeseen, lensi lumipallo ikkunaan, säpsähyttäen hänet ylös. Mitä se olikaan?
Oh, Tuulikki vaan. Hän seisoi alhaalla aamunraittiina ja hymyhuulin, sukset olallansa, pieni nahkalaukku vyöllä. Esko puisti pois hermostumisensa, avasi ruudun ja kysyi nauraen, miksi hän oli sellaisen huomentervehdyksen saanut.
— Minä aion hiihtää asemalle, sillä isä lähettäisi mielellänsä maitolaskut jo aamujunassa. Jos sinulla on kirje postiin, niin —
— Odota, minä tulen mukaan! — huudahti Esko, upottaen kirjeen povitaskuunsa ja rientäen alas portaita.
Ilma oli kirkas, mutta vähän suojainen. Puut olivat saaneet yöllä helmikoristeita ja seisoivat kuin juhlapuvussa, auringon pujottautuessa kultasätein niiden oksien lomitse. Harvinaisen keväinen ilma näin ennen joulua! Suksi luisti hyvin, Eskon mieli kävi raikkaaksi, ja puhelu sujui vapaasti ja iloisesti.