— Kallis Jeesus, sinä rakastat Mirjamia. Varjele häntä vaaroista ja kaikesta pahasta! Opeta häntä tuntemaan, kuinka hyvä sinä olet! Tahdothan sinä tehdä hänet niin onnelliseksi ja avata hänelle taivaan. Tee se, ota hänet omaksesi! Kuule meitä, Jeesus, sillä rakastathan sinä häntä…
— Rakastaako hän minua? — täytyi Mirjamin huudahtaa.
— Oi rakastaa, — kuiskasi Sointu. Sitte hän suuteli Mirjamia. —
Hyvästi nyt, et voi viipyä kauvempaa. Mutta ota tämä, — ja hän riensi
nopeasti pöytänsä luo ja ojensi Mirjamille Uuden Testamenttinsa. —
Osaathan lukea suomea? Siinä kerrotaan hänestä.
Tyttö hätääntyi, seisoi empivänä, melkein taikauskoisen pelon vallassa, eikä vielä tarttunut kirjaan, vaikka hän toisaalta oli hyvinkin utelias. Sitäpaitsi — minne hän sen kotona kätkisi?
— En minä paljon osaa lukea muuta kuin juudiskaa, — hän sanoi epäröiden.
— Sinä opit, — rohkaisi Sointu iloisesti. — Ota se nyt kumminkin muistoksi minulta! Jeesuksen Henki puhuu sinulle ja ohjaa totuuteen.
Mirjamin mieleen juolahti samassa, että tätä kirjaa kai Eskokin luki. Hän ei voinut enää muuta, vaan ojensi kätensä sitä ottamaan ja pudotti sen hätäisesti takkinsa suureen taskuun. Kyllähän sitte joku neuvo löytyisi.
Kuuluvasti sykki hänen sydämensä, kun hän kulki kotiin päin. Hän sanoi itsellensä lakkaamatta: — Esko lukee tätä myös, ja siinä kerrotaan Jeesuksesta, hänestä, joka rakastaa minua…
Mutta yksi ajatus sai hänet aivan kauhistumaan: Mitä jos Haijele tietäisi! Vaan hän ei tiedä mitään. Kuinka ihanaa sentään, että hän on kaukana poissa eikä aavista, että "kirouksen kirja" tuodaan taloon…
* * * * *