He matkustivat laivalla Hampuriin ja pysähtyivät sinne. Kuinka suuria laivoja! Mikä pauhu ja ihmisvilinä! Kannatti jäädä muutamaksi päiväksi tätä katselemaan ja samalla näkemään skandinaavilaisten merimieslähetystä. Suomalaisia ei ollut Hampurissa vielä siihen aikaan. — Täältä heidän oli määrä matkustaa Englantiin ja toistaiseksi asettua Lontooseen.
Elben vesi velloi harmaanruskeana, ikävä tihrusade kostutti nokista satamasiltaa, koneet jyskyttivät raukeammin ja purjeet riippuivat lotkallaan. Oikea lokakuun tunnelma kesäkuussa.
— Ei auta, sanoi tanskalainen merimiespastori, nyökäten päätänsä Valiolle. — Tänään on lähdettävä etsimisretkelle, sillä illalla on jumalanpalvelus. Tulkaa mukaan, niin saatte nähdä heitä keskellä elämää, jota he viettävät.
Valio katsoi ikkunasta ulos sameaan ilmaan, katsoi sitten ympärilleen hauskassa huoneessa, jonka hän parhaasta hotellista oli vuokrannut, häpesi hetkellistä haluttomuuttaan ja riensi toisen huoneen ovelle, raottaen sitä hiukan. — Hyvästi, Sirkku, minä lähden pastorin kanssa. Hän puhui rakosesta, hiljaa pienokaisen tähden. Sirkku jo hymyillen heristikin sormeansa. Kahdessa hengessä oli poikaa uneen uuvutettu, eikä tahtonut onnistua, sillä hän oli pieni itsevaltias, joka vain halusi huutaa. Laine hyräili Sirkku pyysi, että hän laulaisi kovemmin, mutta Laine ujoksui vierasta pastoria. Nyt alkoi Einon konsertti jälleen. Sirkku näytti jo melkein epätoivoiselta, ja silloin Laine voittaen ujoutensa helkähti laulamaan. Ovi kävi, varmaankin oli viereinen huone jäänyt tyhjäksi.
Mutta ovessa kääntyikin merimiespastori, pysähtyi ja sanoi Valiolle: — Kuinka kirkas, heleä ääni! Minun meripoika raukkani ymmärtävät sävelten kieltä usein paremmin kuin sanoja. Rohkenisinko pyytää, että rouvanne illalla laulaisi heille jonkin laulun?
— Valitettavasti ei vaimoni ensinkään laula, enkä minäkään. Te kuulitte palvelustyttömme äänen.
— Todellako? Niin, Suomen kansahan on kuuluisa laulutaidostansa. Minua kuitenkin ihmetyttää… Onko hän aivan tavallinen oppiakäymätön palvelustyttö?
— Ei aivan. Hän on käynyt kansakoulun ja kansanopiston, hän on hienotunteinen ja kehittynyt, meidän lapsuudentoverimme, melkeinpä seuralaisemme nytkin. Niin, ei olisi mahdotonta antaa hänen laulaa… Mutta hän ei rohkene.
— Onko hän vakava mieleltään? Tahtoisiko hän kutsua merimiehiä Jeesuksen luo?
— Hän rukoilee lakkaamatta yhden puolesta, joka purjehtii tietämättömillä teillä, vastasi Valio punehtuen.