— Runnarin? Nekö ovat kapakkain isäntiä?
— He ovat huonomaineisten majalain palveluksessa ja ansaitsevat tavallisesti kymmenkunnan markkaa jokaisesta meripojasta, jonka suostuttavat mukaansa. Mutta usein ovat isännätkin liikkeellä pauloja virittämässä. Siinä paha, missä puhutaan. Tässäpä joudumme taajimpaan tungokseen.
Suuri purjelaiva oli juuri saapunut, laskien aivan lähelle laituria. Valio tarkasteli uteliaasti sekä sitä että kirjavaa ihmisjoukkoa, joka rannalla parveili. Pastori puhutteli erästä viranomaista, kääntyen sitten Valion puoleen.
— Se on Karoliinien saarelta, purjehtii Espanjan lipun alla. Ei ole toivoa tavata sieltä pohjoismaalaisia. Näettekö noita ruskeita malaijeja, jotka kiinnittävät ketjuja paaluihin? Niin, täällä Hampurissa saa nähdä kaikkia rotuja ja kansoja. Vaan tuolla… onhan joukossa valkoihoisiakin. Tahtoisitteko odottaa hetken, minä kuitenkin ohimennen käyn kuulustamassa, olisiko siellä joku, joka minua ymmärtää.
Valio seisoi laiturilla eikä ajatellutkaan kastavaa rankkasadetta nyt enää. Hän katseli muita odottelijoita ja kuunteli puheen sorinaa. — Kirottu pappi! — hän kuuli yhden sanovan, — joka paikkaan hän ehtii. — Taitaa käydä sinunkin vieraanasi? kuului ivallinen ääni. — Hah hah haa, nauroi kolmas häijysti. — Minä en päästä kynnystä edemmäksi sellaisia mustatakkeja. Halolla päähän, jos koettaa! Mutta piru vieköön, kuinka kauan he noita ketjujansa kopeloivat!…
Valiota puistatti. Kauheata joukkoa nämä runnarit.
Samassa jo pastori palasi iloisena. — Löysinpä yhden! Hän tulee illalla. Niin se on, ei koskaan saa sivuuttaa mitään laivaa. Tein kysymykseni tanskankielellä, ja hän astui joukosta esiin. Hän katsoi minua omituisen tutkivasti… ihmeellistä, näytti kuin hän olisi minut tuntenut. Mutta minulla ei ollut aikaa kyselyihin, kello on jo paljon. Tulkaa, tuosta pääsemme sähkövaunuun. Kunhan en myöhästyisi konsulinvirastosta.
Heti raitiovaunuun päästyä Valio huolekkaana alkoi varoittaa toveriansa. — Kuulin rannalla raakoja, uhkaavia puheita. Eräs mies oli punapartainen ja rokonarpinen, hirveä näöltänsä. Karttakaa häntä, pastori! Hän sanoi lyövänsä puulla päähän, jos tulette lähelle.
— Sen kyllä uskon, hän on lyönytkin kerran, vastasi pastori reippaasti. — Tiedän kyllä, ketä tarkoitatte. Hänen boardinghuoneensa on Kastanienalleen varrella, niinkuin meidän lähetyksemme työpaikkakin. Oh, se on vähin paha, mitä hän voi tehdä. Mutta ajatelkaa merimies raukkoja! Niin kauan kuin ketjuja kiinnitetään, ei runnarien ole lupa astua laivaan, mutta kenties he jo tällä hetkellä piirittävät tuonkin vieraan laivan väestöä kuten petojen lauma.
Konsulinvirastoon he eivät pääse sisään, mutta ulkopuolella saatte nähdä heidän väijyvän. Voitte aavistaa, mikä sitten seuraa… Me taistelemme elämästä ja kuolemasta, Kristuksen ja perkeleen palvelijat taistelevat…