— Nuori mies, mitä hyvää toivotte sieltä löytävänne? kysyi pastori saksaksi, koettaen pysähdyttää erästä sisälle aikovaa.
— Huvia! Sitä nuori kaipaa niinkuin kala vettä ja lintu ilmaa, hän lisäsi naurahtaen. Samassa ovi jo sulkeutui hänen jälkeensä.
Pastori huokasi ja Valio kauhistui. Ikkunoista vilahti keveästi verhotuita vartaloita ja irstaita kasvoja.
— Kääntykäämme tänne syrjäkadulle. Siellä on yksi niistä boardinghuoneista, joissa aion käydä. Pastori meni edellä, Valio seurasi.
Sileäkasvoinen, lipeä isäntä kumarteli kohteliaasti. — Kerranhan minulla taas on kunnia nähdä herra pastoriakin… Tervetuloa, tervetuloa! Vieläpä vieraskin mukana. Kirkkoonko pastori tulee kutsumaan minun asukkaitani? Jaa, kirkkoa minäkin suosin, se on hyvä paikka. Tuota noin… täällä salissa on järjestys vähän niin ja näin… en voi pyytää sinne… Minun kamariini tänne oikealle, tehkää hyvin! Saanko luvan tarjota pienen lasin "helles" tai "dunkles" — mitä vain pastori suvaitsee?
Vihdoin pastori pääsi keskeyttämään hänen sanatulvaansa. — Kiitos, tiedättehän, että en maista väkeviä. Jos suositte kirkkoa, sallitte minun ja toverini varmaankin puhutella miehiä, jotka ovat salissa. Epäjärjestystä olen nähnyt ennenkin, ei se pidätä minua täyttämästä velvollisuuttani.
— Ei suinkaan, eihän mikään pidätä herra pastoria, ei pyyntö eikä kieltokaan, herra pastori kun aina on niin ylenmäärin harras… Muuten minä tarjoutuisinkin toimittamaan asian. Tehkää hyvin, istukaa hetkiseksi, pieneksi hetkeksi vain. Kohta paikalla! — Ja liukkaana kuin ankeriainen hän liukahti ovesta, heittäen sen kiinni. Mutta Valio halusi päästä asian perille, avasi oven jälleen ja ehti nähdä, miten sorja nainen hajalla hapsin, puku epäkunnossa, solahti pitkään pimeään käytävään. Silloin mies ensi kerran loi vieraisiinsa katseen, josta viha säihkyi ja teeskentely oli unohtunut. Hetken perästä hän taas täysin hallitsi itsensä, kumarteli, pyyteli anteeksi ja johti heidät saliin.
Huone oli aution ja ikävän näköinen, kalustuksena ainoastaan pöytä, joukko puutuoleja ja rivi vuoteita, joiden patjat ja peitteet oli kiireessä viskelty hujan hajan. Pari miestä nukkui tai oli nukkuvinaan, toiset saattoivat olla hiukan päihtyneitä, mutta niin selviä he olivat, että hämillään ja kartellen vastasivat pastorin kysymyksiin ja kehoituksiin, katsellen mikä kattoon, mikä lattiaan. Heistä ei tullut tolkkua. Pastori jätti heille lehtisiä, sanoi vakavia varoituksen sanoja ja viittasi Valiota lähtemään. Isäntä kumarsi kumartamistaan. — Kiitos käymästä, herra pastori… Voititteko mitään? Ne mies poloiset ovat huonoja kirkossakävijöitä! Hyvästi, herra… herra… Hyvin kohteliasta, että halusitte tehdä kotitarkastusta… Minä saan olla ylpeä niin hienoista vieraista. Tuhannet kiitokset!
Hän sulki oven, kuunteli, kunnes askeleet haipuivat pois, huusi pari sanaa käytävään, ja nuori nainen juoksi esiin. He katsoivat toisiinsa ja purskahtivat nauramaan.
— Te näitte hänen vaimonsa, sanoi pastori kadulla Valiolle. — Tähän majalaan ei tule muita naisia, mutta yhdessäkin on kyllin. Kaikki tapahtuu miehen ja vaimon keskinäisestä suostumuksesta… Poika parat, synnin häpeä jo harhaili heidän katseessaan. Varma on, ettei yksikään heistä halua tänä iltana jumalanpalvelukseen.