— "Miss' on tän'iltana poikani, laps huoleni hellimmän, rukousteni lapsi, mun riemuni, mun toivoni — missä on hän?
Polvella äidin hartaana hän rukoili pienoinen, niin puhdas kuin kaste aamulla ja silmä kuin tähtösen.
Ah jos sun vielä näkisin kuin muinen niin herttaisna, kun leikkis ja riemus kotihin loi auringon paistetta!
Etsi tän'iltana poikani, jos millä hän tiellä lie! En hylkää, jos kuinka harhaili, vain lempeni helmaan vie!"
Kun hän lauloi kertosäettä:
"Oi missä on poikani? —"
silloin joku alkoi ääneensä nyyhkyttää. Valio nousi, kääntyi kuulijoihin ja lausui vakavasti:
— Ottakaa tämän nuoren tytön laulu vastaan kukin tervehdyksenä ikävöivältä äidiltänne!
Samassa hän pysähtyi, katsoen katsomistaan. Toisten takaa oli noussut seisomaan tumma, päivänpaahtama nuorukainen. Hän riensi esiin, ja seuraavassa hetkessä he itkien lepäsivät rinta rintaa vasten.
Silloin ei salissa yksikään silmä jäänyt kuivaksi. Kirkkaimpina pisarat kiilsivät Laineen silmissä, hänen kätensä vaipuivat ristiin, ja hän tunsi Siionin kansan tunteen: "Herra sen on tehnyt, ja me olemme kuin uneksivaiset…"