Anni astuu juuri ulos ovesta taluttaen seitsenvuotista Lainetta. Hän on nuori, siisti ja soma, ja lapsi on perinyt hänen kullanruskeat hiuksensa ja suuret, kirkkaat silmänsä, joiden väri on omituisen epämääräinen.
— Äiti, mennään laiturille asti, pyytää tyttönen.
— Ei, nyt on jo ilta myöhäinen. Huomenna te ehditte tavata toisenne. Mutta veräjältä saat katsella vaunuja.
— Viljokin meni, huoahtaa pikku Laine kiivetessään veräjän poikkipuulle. Hänen äitinsä vetäytyy puiden varjoon ja istahtaa kivelle.
Jo kuuluu kuminaa, ja kahden mustan hevosen vetäminä vaunut vierivät tietä pitkin; jäljessä kääsit notkuvat ja rattaat ratisevat.
Tämä on saaren ainoa kunnollinen ajotie. Paroni Einar von Stern, Helsingissä asuva arkkitehti, on teettänyt sen laivarannasta "Valkamaansa", ihanaan kesäkotiin, joka on rakennettu kaikkien taiteen vaatimusten mukaan. Saarelaisten mittakaavan mukaan tila käy kartanosta, vaikka viljelykset eivät laajuudessa voita mantereen suurimpien torppien maita. Päärakennuksen tornit ja parvekkeet ja ruokasalin korokkeinen ikkunakomero ovatkin paronille suuremmanarvoiset kuin pellot, niityt ja karja — laskematta lukuun mustia hevosia.
Vaunuissa istuu itse paroni rouvinensa. Sorja, uljas pari! Voi kuinka Anni rakastaa paronitarta, ja kuinka paroni on ylhäinen ja ryhdikäs! Entä kuka heitä vastapäätä? Valkoisiin vaatetettu tyttönen, Sigrid, paronin velivainajan tytär. Anni on kolme vuotta palvellut paronilla sisäneitsyenä ja tuntee kyllä ne perheen sukulaiset, jotka Suomenmaassa asuvat.
Vaunut kulkevat ohi. Paronitar nyökkää herttaisesti päätänsä Laineelle, joka veräjältä kurkistelee. Annia hän ei puiden takia huomaa. Paroni ei huomaa ketään.
— Mikä nyt on? kysyy renki kohoten takaistuimelta, jolla istuen hän joka hetki pitää tietä ja hevosta varalla.
Siinä ajavat paronin pojat, Valio Waldemar ja Aarre Thorolf. Jälkimmäiset nimet on isä valinnut — hänen sukunsa on peräisin Tanskan ja Saksan rajoilta —, edelliset äiti, suomalainen maalaajatar, joka ihan huomaamatta on muuttanut paroninkin jo puolittain suomalaiseksi. Pojat ovat merimiespuvuissa, ja nuorempi, kahdeksanvuotias Aarre, hoitaa ohjaksia. Hän se hevosen pysähdytti niin äkisti, että Viljo, joka on kääsien takana riippunut, pudota töksähti maahan.