— Sanoin senkin.
— Vai niin. Eikä auttanut.
Paronin kauniit piirteet näyttivät tällä hetkellä niin kovilta, että Mailis tunsi sydämensä värisevän, ja kovalta kalskahti äänikin, kun hän päättäväisesti sanoi:
— Vieraitten lähdettyä saa Aarrekin lähteä loppukesäksi. Sen hän on hyvin ansainnut.
— Minne? kysyi Mailis säpsähtäen.
— Minne tahansa, kunhan joutuu erilleen kalastajista. Hienoon perheeseen, jossa ei hemmotella ja jossa vaaditaan sivistynyttä käytöstä. Ehkä Edith voi suosittaa sellaista.
Päättävällä kädenliikkeellä hän työnsi syrjään pylväisiin kiinnitetyt verhot, jotka vuoteita kaihtoivat. Nyt hän tiesi tahtonsa.
Mailis ymmärsi, ettei vastaaminen kannattanut tänä yönä. Huomenna, kun Einar oli tyyntynyt. Silloin hän oli taisteleva rakkautensa hehkuvalla voimalla, ja Einarin päätöksen hän oli varmasti peruuttava, sillä —
— Jos tätä pitkittyy muutamia vuosia, tuo hän jonakin kauniina päivänä morsiamensa noista mökeistä, jatkoi ivallinen ääni vuodekomerosta.
Pikku Aarre? Morsiamen?