Ne uneksivat valkeita unelmia niinkuin sinäkin. Niiden lailla sinä tunnet vain lammen ja laakson, et vuoria, merta etkä suurta maailmaa. Allasi on pohja, mutta kiintein juurin et ole juurtunut siihen…
— Mitä tarkoitat, äiti?
— Tarkoitan, että sinulla on taistelut vielä jäljellä. Ei kukaan pääse ilman niitä. Sinä olet vakava poika, Sirkku kepeä keijunen, mutta sama kauneus, sama vajavaisuus on teissä. Ymmärrän niin hyvin, että juuri te rakastatte toisianne.
— Sinä olet ihmeellinen, täti, sinä ymmärrät kaikkia ihmisiä! huudahti Sirkku ihastuneena.
— Niinpä neuvo, äiti, kuinka me pääsisimme kalliolle, sanoi Valio.
— Tiedätkö kallion, lapseni?
— Sinä, äiti, olet siihen viitannut aina.
— "Mä kalliooni uskon ja sille rakennan…"
— Minä uskon, sanoi Valio vakavasti.
— Opi siis rakentamaan sille kalliolle!