Vihdoin hän päättävästi palasi keskikaupungille, osti öljytakin ja lämpimän sinisen trikoopuseron valkoisine ankkureineen, valitsi hauskan, pehmeän urheilulakin ja lähti kotiin pukeutumaan.
Kaupunki oli kuin puolikuollut näin kesäiseen aikaan. Pari tuttavaa tuli vastaan, ja Aarre aivan säpsähti heitä. Ajaessaan tavaroinensa Sörnäisiin hän tuskin uskalsi sivulleen katsoa.
Nyt piti olla työväen päivällisaika. Silloin on Atla asunnossaan, oli Viljo sanonut.
He pysähtyivät ränsistyneen puurakennuksen eteen, ja Aarre käski ajurin odottaa. Ovella oli kaksi likaista, raamusteltua korttia: Atlanta Rantanen, Xenia Mäkeliin. Mutta sisältä kuului muitakin ääniä kuin naisten.
Vastenmielinen näky kohtasi Aarretta. Hän häpesi silmiänsä. Tuoko oli Mäentaustan Senja — surkea tyttö, joka veltosti loikoi penkin kulmassa, pää retkallaan, miehiä ja olutpulloja tovereinaan? Ja Atlako tuo, punoittavin poskin, käherretyin pörröpäin, käsi meripojan kaulalla?
Miesten kesken nousi hälinää, Senja koki raottaa punaisia luomiansa, ja Atla hypähti notkeasti pystyyn, käyden Aarretta kohti rohkein ja mielistelevin elein.
— Atla, te ette tunne minua, sanoi Aarre tavallista totisempana, yhä seisoen kynnyksellä. — Tulkaa hetkeksi ulos, niin puhun asiani. Olen Aarre von Stern, hän jatkoi kuiskaten.
Tyttö joutui nähtävästi hämilleen, iski silmää huoneeseen päin, koetti naurahtaa ja livahti sitten Aarteen mukana ovesta, hylätyn meripojan huutaessa "Atlaa, senkin likkaa, joka karkasi".
Tilanne oli pian selvitetty. Käskemättä Atla hyppäsi paljain päin Aarteen viereen issikkaan, ja niin sitä hurautettiin rantaan. Aarre oli sellaisella mielellä, että hän olisi halunnut työntää tytön päistikkaa tien ojaan. Tämmöisen välittäjänkö kanssa hänen oli pakko saapua laivallensa — ties millaiselle?
"Pilvi" oli uusi ja siisti alus, sen Aarre mielihyväkseen huomasi ensi silmäyksellä. Mutta jo rannassa, odotellessaan Atlaa, joka lähti kapteenia kajuutasta etsimään, hän kuuli eräältä matruusilta uutisen, joka vähemmän miellytti. Laiva ei mennyt suoraan Englantiin, sen oli määrä käydä Kööpenhaminassa ohimennen. Maa poltti hänen jalkojensa alla. Tiesi mitä esteitä sukeutuisi. Niin pian kuin mahdollista niin kauas kuin suinkin! Missä nyt viipyivät Atla ja kapteeni? Vihdoin he tulivat.