— Oliko se nyt sen parempi, oliko? — Mikä? kysyi Erkki. — Janne, tuletkos siitä, oli joku toinen sanonut ja koettanut vetää häntä pois. Mutta Janne otti vastuksen ja rupesi puhumaan "Länsirannan röökinästä, joka jäi kuin nalli kivelle". — Ei meillä ole mitään röökinää, sanoin minä. — Mikä se sitten on? sanoi Janne. Ja taas tytöt virnistelivät ja tirskuivat, Sanelma ylinnä, se Mäentaustan pieni räpätäti. — Ole sinäkin ääneti ja katso omat elkeesi, sanoin minä hänelle. — Silloin äkämystyi Mäentaustan akka, ja siltä kyllä sanoja riittää. Laine muka ei mihinkään kelpaa, käy opistoissa ja ompelee kotona kuin herrasneiti, ja Sere ja Liinu ovat kertoneet hänestä asioita, joita ei kukaan kehtaa tytön omalle isälle puhua. Semmoinen Laine on, mutta hänen Senjansa ansaitsee Helsingissä viisitoista markkaa viikossa, ja Sanelma — No sehän nyt on kuin Herran enkeli, sanoin minä, ja kaikki purskahtivat nauramaan. Akka vaikeni koreasti, ja tyttö samoin. Pilkka sattui omaan nilkkaan.
Anni oli ylpeä Erkistä. Niin piti isän tytärtänsä puolustaa!
— Se oli oikein! Itärantalaiset ja Mäentaustalaisetkin juuri parhaita puhumaan pahaa sellaisesta tytöstä kuin Laine.
— Eikö siis ole syytä? keskeytti Erkki ankarasti, jotta Anni varsin hämmästyi.
— Mutta itsehän sinä uljaasti annoit heille vasten silmiä!
— Se on eri asia. Heiltä en tahdo kuulla uutisia tyttärestäni; sinulta tahdon, jos tiedät. Ja minusta näyttää kuin tietäisit…
Erkin otsalla pilvi synkkeni, ja Anni hengitti hätäisesti.
— Anteeksi, Erkki, etten ole kertonut. Se on totta, että Aarre herra lähti hänen tähtensä…
Pilvi puhkesi:
— Vai niin! Meitä onnettomia! Minun selkäni takana täällä liikutaan, ja oma vaimoni ja tyttäreni pettävät minua. Anni, sinäkin! Ja missä nyt on Laine? Kunnoton tyttö, jota kilpaa olemme hemmotelleet, ja palkaksi saamme ikuista harmia ja häpeää! Älä sanokaan mitään —