Anni sai vihdoin keskeytetyksi hänet:
— Erkki, Erkki, älä puhu pettämisestä ja häpeästä! En ole muuta salannut kuin sen, että Aarre herra pyysi häntä omaksensa, vapaasti ja avonaisesti, mutta paroni ei sallinut ja Laine itse sen kielsi.
Syntyi hiljaisuus, Erkki tuijotti Anniin.
— Laine — kielsi?
— Niin. Omin korvin sen kuulin.
Vieläkin Erkki oli vaiti, ikäänkuin hän tuskin olisi käsittänyt, että se oli totta. Sitten hän käänsi päänsä pois ja pyyhkäisi silmäänsä hihallaan.
— Jumala… lasta siunatkoon…
Annin täytyi kietoa kätensä Erkin kaulaan. Eihän se ollut heikäläisten tapoja, vanhojen ihmisten, mutta Erkki sai pitää hyvänään. Ja Erkki hymyilikin, mutta se ei estänyt häntä päättävästi sanomasta:
— Nyt pannaan tyttö syyskalastukseen. Ei tarvitse kenenkään panetella, että hän on hieno kuin herrasneiti!
Anni huolestui ja koetti lieventää: — Niin, sopiihan hänen mennä joskus, kuin ilma vielä on lämpimämpi…