— Koko syksyksi ja täyteen työhön! Ei auta nyt, Anniseni! Jumalan kiitos, että sain silmäni auki.
Silloin tuli Laine.
— Tuossahan tyttö onkin. Tiedätkö, mitä me olemme tässä äidin kanssa puhuneet? Sinä olet jo täysikasvuinen, ja minä aion ottaa sinut koko syksyksi merelle.
Hän laski kätensä tytön olalle ja katseli häntä hyvin hellästi. Kaunis hän oli, mutta terve ja kukoistava eikä mikään hienohenkinen. Kyllä hän kestää ja karaistuu.
— Olenko minä ankara mielestäsi? sanoi Erkki värähtävin äänin, kun tyttö ei mitään puhunut.
Isässä oli jotain outoa, sitä Laine kummasteli. Nyt hän huudahti kiihkeästi:
— Ei, se on hyvä. Mielelläni minä tulen, ottakaa minut, pankaa kovimpaan työhön! Kalastajatyttö tahdonkin olla enkä mitään muuta!
* * * * *
Se jäi kuitenkin toistaiseksi. Seuraavana aamuna Sirkku tuli Länsirantaan kertomaan, että paronitar oli yöllä sairastunut ja toivoi Lainetta hoitajaksensa.
— Eihän hän ole tottunut, arveli Anni. Hänen sydämensä sykki alttiista rakkaudesta, hän olisi mielellään itse tarjoutunut. Mutta Laine ei epäröinyt.