— Jumala on auttava minua, hän sanoi varmasti. — Kun paronitar on niin hyvä, että hän minua pyytää, menen vaikka tuleen hänen tähtensä. Kyllä se käy. —
Mikä Mailista vaivasi? Hän ei voinut selittää. Pyörrytti vain ja raukaisi niin äärettömästi, että olisi saattanut vaipua alas, syvälle maan poveen. Einar tahtoi lähettää mantereelle lääkäriä noutamaan, ja Valio lupasi heti rientää purjeveneellä, mutta silloin Mailis sai niin paljon voimia, että jaksoi jyrkästi kieltää. Ei, tässä ei lääkäri auta, lepo vain ja Jumalan rauha, joka laskeutuu sydämen kirveleville haavoille…
Lainetta pyytäessään hän ei tahtonut loukata toisten mieltä. — Älä ole pahoillasi, Aliisa, kyllä minä tiedän, kuinka kiltti ja palvelevainen sinä olet; mutta kuka pitää huoneet kunnossa, kuka pöydän kattaa ja kastelee kukkaset, jos sinä minut hoidat? — Sirkku pieni, nyt olet sinä emäntänä. Koeta viserrellä sedän mieli iloisemmaksi ja auta Valiota voittamaan raskaat ajatukset! — Siinähän sinä oletkin, Valio poikani. Älä istu niin paljon yksinäsi, älä liiaksi mieti ja murehdi, vaan avaa luottavaisesti sydämesi Jumalalle. Sinä minun hyvä poikani, kiitos, että jaksat muistaa äitiäsi kuitenkin. Jumala sinua siunatkoon!
Mutta hartaimmin hän kääntyi miehensä puoleen: — Einar, rakkahin, älä katso häntä synkin silmin! Hän piti rakkaana meidän Aarrettamme, mutta ei tahtonut tulla hänen omaksensa. Hän on lohduttava minua. Sallithan sen?
Ja Laine istui pylväsuudinten taakse vuoteen ääreen, ja Mailis silitti pehmeätä kultatukkaa. — Rukoiletko sinä hänen puolestaan, lapsi? Teethän sen usein? Olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa siitä miten menettelit, siitä että olit luja ja puhdassydäminen. Puhtaat muistot varjelevat pahoilta teiltä minun Aarrettani…
Sitten hän kohotti päätänsä toisinaan: — Tuuleeko? Minusta on kuin kuulisin kohinaa. Mene katsomaan, Laine, käykö meri korkeana!
— Sade kohisee kovimmin, vastasi Laine vältellen ja loi silmänsä alas.
— Lapsi, älä peittele! Minun täytyy tietää, mihin rukoustani tarvitaan. Ja sinun myöskin…
Laineella ei ollut paljon tehtävää, ainoastaan pieniä palveluksia silloin tällöin. Paronitar ei pyytänyt muuta kuin pitää hänet luonansa ja katsella häntä. Sydänverensä Laine olisi tahtonut antaa saadakseen hänet terveeksi, mutta hän näytti heikontuvan päivä päivältä. Ei auttanut lääkärikään, jonka paroni ja Valio toimittivat kielloista huolimatta.
— Niin se on, sanoi paronitar Laineelle. — Ellei tule kirjettä, en kestä kauan. Tiedätkö, lapseni, että rakkauskin voi murtaa…