Aarre selvisi pyörryksistään ja juoksi paikalle. — Jaakko, sinä täällä?
— Minun tuli vilu, koetin liikkua…
— Sinä et voi kiivetä prammiin, minä menen. Samassa Aarre jo kiiti ylös.
Mutta kapteeni suuttui; hän oli nyt jälkihumalan pahalla päällä. — Vai et sinä tottele, Ahvenainen? Ylös heti! Kyllä siellä kolmellekin on tekemistä. Vai pitääkö sinua köydenpätkällä opettaa työhön?
Myrskyn kohinalta Aarre ei kuullut, mitä kannella puhuttiin, mutta kun hän katsoi alas, näki hän kauhukseen Jaakon kiipeämässä. Hän koetti huutaa, mutta myrsky tukahutti äänen. Äkillinen tempaus kallisti laivaa, poika horjui, kädet heltisivät, kuului huuto: "Herra Jeesus!" — pyörteet kuohuivat, eikä Jaakkoa näkynyt enää. Seuraavassa tuokiossa laiva oli jo monen sylen päässä siltä paikalta.
Aarre ryntäsi alas kuin poissa suunniltansa. Silmät säihkyivät hän huusi kapteenille vasten kasvoja: — Murhaaja! Te olette murhaaja!
Kapteeni tukahutti hämärät tunnonnuhteet raivoon, joka puhkesi kuin villieläimen. — Sitokaa kiinni tuo mies! hän kiljui käheästi. Aarre seisoi uljaana ja uhkaavana eikä pelännyt; hän olisi sillä hetkellä antanut lyödä itsensä kuoliaaksi ennemmin kuin vaiennut. Mutta koko miehistö oli järkytetty eikä kukaan liikuttanut kättänsä, ei edes Nilsson. Toiset seisoivat mykkinä kauhistuksesta, toiset mutisivat synkästi keskenään. Vihdoin timperi astui esiin.
— Siunaus nyt on luettava, hän sanoi vesissä silmin.
— Tahtooko kapteeni kirjan? kysyi vasemman vuoron matruusi.
— Käske perämiestä, vastasi kapteeni, kirosi ja kääntyi pois.