Ei, en voi kirjoittaa sitä sanaa, sillä se ei ole totta. En ole alistunut. Enkä sitäkään voi lopullisesti uskoa, että se olisi Jumalan tahto!

Mä tahdoin hänet unhottaa, mut en mä voinutkaan, pois pyyhin kuvan kallihin, ja kirkastui se vaan.

Niin oli minun lempeni kuin liljan kukkanen: mä varren poikki katkaisin, se nousi jällehen.

Ja kevätpäivä paistaa nyt, ja oksat silmikoi, ja liljan kukka kehkiää — en estää voi, en voi!

*

Jos tietäisit, jos tietäisit sua kuinka kaihoan, et silloin hetkeä viipyä vois, sinut illan tuuli mun luokseni tois, jos tietäisit sua kuinka kaihoan!

Tämä on ihmeellinen aika. Se on kuitenkin tapahtunut, se sanomaton, se odottamaton! Ei hän ole huuliansa avannut, mutta minä näen sen hänen silmistänsä. Olen onnellinen — oi en löydä sanoja, kaikki on niin suloista ja ihmeellistä…

Kuinka voi yhtäkkiä pimein yö vaihtua kirkkaimmaksi valoksi?

Jeesuksen jalkain juuressa se on tapahtunut. Oi minun siunattu, armollinen Vapahtajani, sinä jota saan suurimmasta ja kalleimmasta kiittää, sinä vielä tämänkin olet minulle lahjoittanut!

— — —