— — —

Ei katkeria kaihon ajatuksia. Jumalan nimessä iloista rohkeutta!

Tule, antaos kätesi, armahain, niin lähdemme matkalle rinnakkain, ja kolmaskin kanssamme kulkee. Tule, seurassa ystävän taivaisen on retkemme varma ja turvainen, hän meidät suojaansa sulkee.

Tule taistohon, työhön ja toimintaan, tule lemmenkukkien poimintaan, tule oudoille, pitkille teille! En kanssasi pelkää — tullos vain! Me lähdemme rinnoin riemukkain, valo taivahan loistaa meille.

Istun ikkunan ääressä. Kuun hohde paistaa pöydälleni. En näe rivejä, mutta kynä kulkee. Poskeni polttavat.

Mun sydämeni, hiljaa… mitähän sykintäsi outoja kertoo? Sen tiedänpä, tiedän!

Paperi on valkoinen, kylmä ja mykkä. Minun täytyy kertoa jollekin, joka elää, muuten rintani riemu pakahduttaa minut!

Nukkuvatko linnut kaikki? Niin herätkää, herätkää ja kuulkaa!

On juhla, on riemu, on onni! Nyt taivas loistaa ja välkkyvi vuoret, hääkukkihin puhkee jo niityt nuoret, ja valkeina tuomet ne viittaa, ne viittaa — kuin morsiansiskoset mulle ne häihin viittaa.

On juhla, on riemu, on onni! Sen kuiskasi äsken hän lehdossa juuri, ja silloin se puhkes, mun suveni suuri! Nyt se omanani on mitä vuotin — — mihin luotin — — Oi linnut, mä laulan, nyt kuulkaa: Mua lempivi armain! Mua lempii!