niinpä sillat ne käy, estehet vaipuu, siivet kantaa pois kauvas määrähän varmaan: sydänten sillat, viestit kaihotun armaan, siipyet lemmen kaipuun!
*
Mun ainoani! Hetken, hetken lyhyen vain vasten rintaasi levätä sain, pyhä suudelma, muisto hellä, käen kukahdus keväimellä — oi ainoani!
Sä armahin, tulit ja lähdit, erkani tiet, lempeä pyysit, lempeni viet; tunnen polttavat kyynelesi, omakin särkyi sydämesi — ja kuitenkin —
Mutta kyynelten alta minä alan nähdä Jumalan lempeät silmät, hänen isänrakkautensa. Olen saanut äidiltäni suurta lohdutusta. Hän ymmärtää minua syvemmin ja paremmin kuin olisin voinut koskaan aavistaa. Ja kuitenkin on niin kuin hän sanoo kirjeessänsä: Jumala yksin voi auttaa!
Oi kallis, kallis sä ystäväin, hohtava tähti mun retkelläin, oi tähti mun retkelläin! Sä sammuit helmahan auringon — taivahan tahto se raskas on… taivahan tahto näinkö raskas, näin raskas on?
Sua menneistä kiitän ja muistosi liitän nyt unteni aarteihin armaimpiin. Hetkisen vain sen valohon luoda silmäni sain, silloin jo pois tähteni multa riistettiin.
Vaan ethän sammunut kuitenkaan, sydämeeni jäit sä yhä loistamaan, jäit viitaksi kirkkausmaan. Sä kutsut helmahan auringon — taivahan tahto — näinkö mulle se parhain on? Taivahan tahto parhain, aina se parhain on.
*
Hän oli niin kallis mun syämmellein, hän oli mun armaani, ainoisein, vaan Herra otti hänet multa.