Sain omaisuuteni vuosikoron ja pääomasta mitä opintoihin tarvitsin. Helsingissä voi kyllä hyvinkin halvalla elää, ja luultavasti olisin asettunut jonnekin syrjäkaupungin ruokamatamien vuokraloihin, ellei kohtalo olisi toisin johdattanut. Vanhemmillani ja Kaarinalla oli entisiä rakkaita ystäviä, eräs hyvä ja hieno perhe. Se avasi minulle kotinsa ovet.
Miksikä tieni piti johtua sillä tavalla? En minä sitä tahtonut.
— — —
"Jeesuksen rakkaus, se on niin syvä, ettei hän kurjimman kuolevan sois, Jeesuksen turviss' on olla niin hyvä, ei luotansa heitä hän ketäkään pois. Rajattomassa rakkaudessaan kuinka hän omansa hyljätä vois?"
Olen joutunut tuliahjoon. Kunpa se polttaisikin! Sitä minä tarvitsen. Kaarinan säveleet ovat soineet minulle siitä asti kuin niitä lapsena kuuntelin, mutta ne ovat soineet kuin omantunnon syytös. Nyt täytyy ratkaisun vihdoinkin tapahtua.
Vapahtaja, minä tahdon kuulua sinulle. Etkö voisi armosta antaa minulle jotakin tehtävää, jotain erityistä ja vaikeata liitoksi välillemme? Tahdon olla sinun palvelijasi sieluineni, ruumiineni. Tahdon olla ehjästi ja kokonaan, nyt ja ijäksi.
Eihän tämä ole sanottu sinulle, Helmi. Ja kuitenkin se on sinulle.
Meidän on molemmin käytävä sitä tietä. Sinun ja minun. Äitisi muisto velvoittaa. Äitisi viimeinen pyyntö liittää meidät yhteen.
Herra Jeesus odottaa sinua myöskin. Tule, Kaarinan Kaste Helmi!
— — —