— Hyvää yötä, sinä rakas, rakas! Kuinka hän on hyvä, joka antoi minun löytää sinun sydämesi…
Sitte Aimo lähti. Hänen oli kiire valmistamaan huonetta sille, jonka äänen hän tänä iltana oli kuullut. "Minä tahdon pitää ehtoollista sinun kanssasi ja sinä minun kanssani".
Ylivuotavassa onnessa ja riemussa hän vaipui polvillensa, eikä huulilta tullut muuta kuin: — Kiitos, kiitos, kiitos…
XIII.
Vapauteen.
Varhaisena aamuhetkenä, kun he tavan mukaan yhdessä istuivat Kotkan pöydän ääressä, silloin Helmi oli sen sanonut.
Eno ei ensin tahtonut uskoa; mutta kun hän käsitti, että se oli täyttä totta — oi mikä murtumus kuvastui hänen kasvoillansa!
— Taas yksi toiveitten hautakumpu lisää… Helmi, Helmi, minun lapsi raukkani!
— Sinä tiedät, eno, kuinka rakas olet minulle — mutta minä en voi tehdä toisin. Minun täytyy kuulla Jumalan ääntä enemmän kuin ihmisen.
— Jumalan?