Huone oli suuri ja kaunis, hienosti ja aistikkaasti sisustettu. Erityisellä hiljaisella mielihyvällä Helmi näytti sammalvihreitä päällisiä.
Eno sanoi:
— Ei sinun olisi pitänyt minua varten laittaa näitä.
Kotka eno on hyvin vaatimaton. Helmi iloitsi, kun hän nähtävästi ei ollut osannut toivoakaan näin kaunista ja mukavaa. Onhan parempi antaa liian paljon kuin liian vähän.
Katsottiin sali ja Riitta tädin kammari, vieläpä keittiökin kirkkaine pannuineen ja kattiloineen. Täti osaa kyllä pitää järjestystä.
Vasta viimeiseksi Helmi vei enon omaan huoneeseensa. Sinipunerva vieno valo tervehti kaukaisten muistojen heijastuksena. Helmi näki, että kyynel kyyneleen perästä vieri ruskettuneille miehekkäille kasvoille.
— Eno, tahtoisitko olla yksin? — kuiskasi Helmi.
— Jää sinä luokseni.
Riitta täti oli poistunut, he istuivat kahden kesken Kaarinan sinipunervassa sohvassa.
— Kuinka hyvin kaikki on säilynyt, Helmi!