Paavali Kotka, hän oli suon perkaaja.
Pääkaupungissa on suota monenlaista. Etukaupungeista ja laitakaduilta usvat kohoavat, mutta hienoissa puistoissa ja komeissa kivimuureissakin hallan henki väijyy.
Oli kylmä ilta. Vielä tuonaan oli satanut lunta, vaikka oltiin jo kevään kynnyksellä. Maa tuntui kylmältä jalkojen alla, ja tuuli vinkui paljaissa puissa.
Kotka oli viipynyt myöhään Kallion alueella ja oikaisi Eläintarhan teitä pitkin Töölönlahden yli vievälle rautatiekannakselle. Hän oli väsynyt päivän monenmoisesta työstä. Oikeinpa hän oli iloinen siitä, että tänään sai viettää iltansa kodin rauhassa. Ei se ollut tapahtunut moniin aikoihin, mutta hänestä tuntui, että se jo Helmin tähden alkoi käydä välttämättömäksi.
Hänen silmänsä olivat sairashuoneella auenneet tytön suhteen. Hän oli varma siitä, että herkkä sielu oli vaarassa.
Vaara tuli taiteen sireenisävelinä. Oi niitä säveliä, miten ne maailman ihanuuden tenholla sydämen kietovat!
Revi rikki ne paulat, kukkaispaulat, et ennen kotkana lentää voi!
Toisaaltakin vaara tuli. Se läheni nuoren, miellyttävän, maailmallismielisen miehen muodossa. Ihmeellistä, että tämä nuorukainen oli juuri Aimo Lehtinen. Mitä se Jumalan johdatus merkitsi? Mitä tarkoitti se, että Kotka itsekin jälleen joutui näiden ihmisten pariin?
Paavali Kotkan ajatukset kulkivat kauvas, kymmenen vuoden taa. Ne löysivät sen keltaisen talon, jonka ikkunalla ruusut kukoistivat ja vaaleakutrinen pää nyökkäsi hänelle. Hän oli ihanin kukka, yhdeksäntoistavuotias Lilja. Siellä oli Aimokin, lyseon yläluokkalainen, ja pieni Hertta, joka kumminkin oli niin suuri, että suuttui, jos jumaluusopin ylioppilas leikillä tahtoi ottaa hänet polvellensa keinumaan.
Siitä kodista oli Kotkalle puhjennut lemmen kevät ja nuoruuden onni. Sieltä oli myöskin hänen elämänsä haikeus kotoisin. Kaikki oli nyt taistelujen takana, ja hän, joka ne kerran aiheutti, nukkui syvällä nietoksen alla. Paljasoksaiset ruusupensaat vaan kertoivat siellä, että maailma on suuri, suuri kalmisto, täynnä kalleimpien toiveitten hautakumpuja, täynnä oksia, joista lehdet ja kukat ovat karisseet.