— Minä asun, — sanoi Kotka.
— En minä tänne…
Suurella vaivalla Kotka sai hänet talutetuksi portaita ylös. Hän soitti kelloa. Martta avasi oven, ja Riitta neiti kurkisti ruokasalista.
— Varjelkoon! — huudahti vanha neiti, vetäytyen takaisin. — Mitä sinä nyt tuot?
Martan silmät olivat selällään, mutta suuressa kunnioituksessansa pastoria kohtaan hän ei rohjennut sanoa mitään.
— En minä tänne, — toisti mies entistä pontevammin. — Täällä on herraskaisia.
— Sytytänkö pastorin lampun? — kysyi Martta.
— Pastorin? Onko täällä pappikin? Jumal' auta, pois minä —
Mies puhkesi kiroilemaan julmasti ja karkeasti. Martta peräytyi pelästyneenä, ja Riitta neiti huusi ruokasalista, että Paavali kohta ajaisi mokoman rahjuksen ulos. Mutta Kotka tarttui väkevästi miehen käsivarteen, pakotti hänet sisälle oman huoneensa ovesta ja lukitsi sen.
— Minä käsken teitä vaikenemaan! Te olette Herran palvelijan kodissa, ei tänne ole lupa kutsua pahoja henkiä.