Kotka kirjoitti muistiin hänen nimensä ja osotteensa. Sitte hän otti pullon, joka oli pöydällä, ja näytti sitä omistajalle.
— Tämä on vielä puolillansa. Minä pyydän sen palkakseni yösijasta. Se ei ole paljon — vai kuinka?
Mies katsoi häneen kysyväisesti, ikäänkuin epäillen, tarkoittiko pastori täyttä totta.
Kotka astui ikkunan luo, avasi sen ja heitti pullon katuun yhdellä käden käänteellä.
— Kas näin. Jumala teitä auttakoon, että toiste tekisitte itse samalla tavalla, kun perkeleen kiusaus kohtaa teitä tässä haamussa. Hyvästi nyt. Me näemme vielä toisemme.
Mies ojensi kätensä, katsoi pastorin silmien ohitse, kääntyi syrjäkaria menemään ja livisti ovesta ulos, portaita alas, katse luihuna ja epäselvänä.
Silloin Kotka huokasi syvään, vaipuen penkillensä istumaan. Suo on petollinen ja työ on kovaa. Jospa olisi edes pieni pehmoinen käsi, joka silittäisi työmiehen otsaa, kun uupumus yllättää.
Helmi, Helmi, vedätkö sinä kätesi pois?
VII.
Ratkaisu.