— Pastori kai ajattelee, kun täällä on tämmöistä… Minä käyn tehtaassa. Kalle on hyvä kivimies, mutta hän juo palkkansa, niin että minun on pakko. Kuka vuokran maksaisi ja millä minä eläisin? Sitte iltasin ei tahdo olla enää kykyä mihinkään. Se niin väsyttää, alinomainen jyske ja seisominen…
Paavali Kotkan sydäntä pusersi omituisesti. Hän oli tottunut kurjuuden näkemiseen ja kuulemiseen Ameriikan suurkaupungeissa, mutta se ei koskaan muuttunut hänelle niin tavalliseksi, ettei olisi järkyttänyt sydäntä.
Vaimo oli nuori, ehkä vasta Helmin ikäinen, vaikka niin kelmeä ja kasvot kuihtuneet. Nuorempi hän oli kuin Kaarina kuollessansa.
Paavali rupesi puhumaan hänelle lempeästi ja ystävällisesti. Hän kysyi, ja toinen vastasi. Pian oli nuoren vaimon elämäntarina hänen tiedossansa.
Elli oli pienestä tytöstä palvellut herrasväissä, oikein hyvissä paikoissa. Mikä sitte tulikaan, kun teki mieli enemmän vapautta. Toiset tytöt kehuivat, että tehtaalaisilla on joka ilta vapaa, ja hän päätti myöskin pyrkiä tehtaaseen. Kyllä hän pian huomasi olleensa ymmärtämätön, mutta ei kehdannut heti taas erotakaan. Entinen emäntä kysyi, oliko hänen hyvä olla, ja hän vastasi "on", vaikka itku tuppausi kurkkuun. Työ oli aina vaan yhtä ja samaa, kuumakin oli tehdassalissa, niin että pyrki saamaan yskän, kun tuli ulos pakkaseen, eikä sitte ollut kotia missään, yösija vaan erään työmiesperheen huoneen nurkassa. Hänen oli ikävä ihan nääntyäksensä. Sentähden hän rupesi ottamaan korvausta vapaista illoistaan, käveli paljon ulkona ja kävi tanssipaikoissa, tutustui Kalleen ja oli iloinen kun naimisella pääsi pois tehdastytön elämästä. — Niinhän minä luulin, enkä tietänyt meneväni ojasta allikkoon. Kalle joi, siitähän koko surkeus tuli. Nyt minä olen tehtaassa taas, ja vielä kaikki muu kurjuus kuormanani. Vasta minä nyt olen ruvennut käymään kirkossakin ja rukoushuoneessa, eihän se ennen maistunut… Viime pyhästä minä pastorin tunnen.
— Niin se on. Työtä tekeväiset ja raskautetut tarvitsevat Jeesusta, ja hän ottaa ne vastaan.
Kotka puhui helliä sanoja, lohduttavia ja rohkaisevia. Nuori vaimo kuunteli, nyyhkien aina välillä. Kun pastori nousi lähteäkseen, kiitteli hän kerta kerralta, ikäänkuin olisi ollut vaikea erota ja irtautua.
— Nyt minä koetan hakea miehenne. Luulitte hänen poikenneen anniskeluun tuolla kulmassa, niinkö? Minä kyllä pidän huolen, ettei hän rahojansa lopeta tänä iltana. Asettakaa te jotain keittoa pöytään ja koettakaa vähän järjestellä huonetta hauskemmaksi, vaikka olettekin väsyksissä, sen neuvon minä antaisin teille. Nyt Jumalan haltuun! Jos luulen tarpeelliseksi, palajan vielä tänne takaisin miehenne kanssa.
Kotka käveli katua pitkin, ajatellen tehtävää, jonka hän oli ottanut. Herra Jeesus tuli maan päälle syntisiä pelastamaan; oliko liiaksi vaadittua, että hänen palvelijansa astuisi kapakan seinien sisälle?
"He seuraavat Karitsaa, mihin ikänä hän menee."