X.
Aimo.
Kauniin Lehtolan peilikirkkaat ikkunat katselivat Syväjärven sinisiin laineisiin. Avoimelta kuistilta voi melkein pudottaa kiven veteen jyrkän kallion seinämitse. Yltympäri koivut nuokkuivat ja humisivat. Kaikki oli koskematonta luontoa, paitsi lähinnä huvilaa muutamat käytävät ja krokettikenttä, vihreä kylvönurmi, kukkapenkeret sekä rehtorinrouvan runsas kyökkikasvitarha.
Täysinpalvellut rehtori Löf, jonka lapset olivat suomalaisia Lehtisiä, istui jo varhaisesta aamusta kiikkutuolissansa järvikuistilla. Ensin hän vaan istui järveä katsellen, puhalteli savuja sikaristansa ja hyräili välillä vanhoja ylioppilaslauluja. Sitte tulivat edellisen päivän sanomalehti, kahvitarjotin ja rehtorinrouva sukankutimineen. Vanhukset istuivat vastapäätä toisiansa. Rouva kaatoi kahvia, hienot kasvot kääntyneinä järveltä pois, miehensä puoleen, ja huolehti, oliko "isä" ottanut tarpeeksi sokeria ja saanut hiukan tummaksi paistuneen piparkakun, joka hänestä oli maukkain. Rehtori nyökäytti tyytyväisenä päätänsä. — Kyllä, kyllä hän oli saanut. — Entä oliko kaulahuivi paikallaan, niskanapin varassa? — "Äiti" oli hyörinyt kasvitarhassaan, kun "isä" vielä pukeutui. — Oli se hyvin, Hertta kiinnitti sen — mutta kas, "äidin" pitsimyssy on luiskahtanut vähän vinoon. — Noin, nyt se on korjattu. Juodaan nyt kahvia ja katsotaan sitte mitä maailmalle kuuluu. —
Vajassa Arvi Toivio hakkasi puita, jotta kalske kajahteli, ja laiturilla Hertta huuhteli valkoista puseroa.
— Reippaita lapsia, — sanoi rehtori mielihyvillänsä, laskien sanomalehden syrjään. — Katsos, äiti, Herttaa!
— Yhtä punaisina posket kuin ennenkin. En luule, että hän on rasittunut. Arvi on hyvä hänelle.
— On, hyvä poika. Eikö nyt mistään löytyisi hyvää tyttöä tuolle meidän Aimollemme? Huomaatko, äiti, hän on vähän ohutnenäiseksi käynyt. Ja otsa rypyssä niinkuin minkäkin filosoofin!
Aimo tuli metsän puolelta, keveässä urheilupuvussa, heilutellen muutamia pitkiä heiniä kädessänsä. Vajan ohi kulkiessaan hän heitti ne Arvin puukasalle. — Löysinpä jotain samoillessani, — sanoi hän. — Onko sinulla tuota?
— Calamagrostis, harvinainen laji! — Arvi löi kirveen tukkiin ja pudisteli paidanhihojansa lastuista. — Kiitos, veli hopea!