— Ei isä tule, ei hän tahdo.
Vene suuntasi laituriin. Heli antoi vielä karamellin "kiltille pikku tytölle", joka koskesta lähtien ei enää itkenyt, ja tasasi loput namusensa muille matkatovereille. Topakan Tuomas kiitti naurahtaen. Eivät ne herrain lasten herkut hänelle juuri miltään maistuneet, mutta kumminkin hänen tuli mielihyvä. Sai niitä joskus sellaisiakin neitejä kuljetella, jotka tuskin näyttivät erottavan perämiestä ja melaa toisistaan.
— Oletteko te Hirvasmäen opettajattaren sukulaisia, koska sinne menette? — kysyi hän.
— Emme ole, tuttavan lapsia vaan.
— Ajattelin, kun hänkin on kaikille ystävällinen ihminen.
Se tuli yksinkertaisesti ja suorasukaisesti, ja Helin mieli läikähti yhtä iloiseksi kuin äsken Topakan Tuomaan.
Tapani kiirehti kysymään: — Kuinka te tunnette opettajattaren?
— Vai en minä tuntisi. Hän laulaa kuin lukkari ja puhuu kuin pappi. Meidän kamarissa hän oli yötäkin, kun kävi esitelmää pitämässä. Ja liikun minäkin täällä Hirvasmäen tienoilla harva se viikko näin avoveden aikana. Aina hän kutsuu sisälle, jos minä vieraita tuon koulun rantaan.
Suutarin väki oli suoriutunut maihin, ja vene kääntyi jo taas matkaansa jatkamaan. Seutu tuntui yhä tutummalta. Nuoret katselivat ympärillensä vilkkaalla mielenkiinnolla.
— Tuossa, Tapani, tuolla niemellä me olimme kerran huviretkellä koko koulu! Tätikin rakensi mukana lumilinnaa.