— Oliko minulla verensyöksy?
— Oli. Ja sitte uuvuit metsään. Siksipä et saa paljon puhua nyt.
— Kyllä minä olen tietänyt, etten voi elää kauvan. Ei se tee mitään, Kyllikki. Ennen pelkäsin jokaista veripisaraakin… Minä ymmärrän kyllä, mitä syöksy merkitsee…
— Lääkäri tulee pian tänne.
— Ei lääkäri voi minua parantaa. Mutta missä hän on… minun Helini?
Katse harhaili ympäri huoneen, ja syvä, sanomaton surumielisyys puhui siitä.
— Niin, hänethän vietiin väkisin pois. Tapani, poikani, ei minua tunnustanut äidiksensä, ja Helinkin hän otti minulta. Kyllikki, miksi sinä tulit minun luokseni?
— Oi Margit, tekisin hyväksesi kaiken minkä voin. Jospa nyt koettaisit pysyä aivan levossa, kunnes lääkäri on käynyt. Sitte puhelisimme enemmän. Sano vaan, toivoisitko minun ilmoittavan jollekulle sairaudestasi?
— En, — kuului aivan varma vastaus.
— Eikö omaisillesi Saksaan?