— Ei, Kyllikki. Ilmoita vasta, kun olen kuollut.
Margitin elämänväsymys, epätoivo, koko onnettomuuden syvyys aukeni Kyllikille siinä silmänräpäyksessä. Mitä kaikkea oli tapahtunut, mitä hän oli kärsinyt, se oli toisarvoista. Kyllikki tiesi tarpeeksi. Sanomattoman säälin ja suuren rakkauden voimakas laine tulvehti läpi hänen sydämensä.
Hän laski hellän kätensä sairaan otsalle.
— Et ole siis elämästä löytänyt onnea, Margit. Halajaisit kuolla — Jeesuksenko syliin sinä halajaisit?
Väsynyt levon ilme väistyi. Margit ikäänkuin havahtui. Hän yritti vähän kohottautua, mutta Kyllikki painoi hänet lempeästi patjalle takaisin.
— En tunne häntä, Kyllikki. Sinä tunnet. Auta minua, neuvo minulle tie!
Kyllikin oli vaikea löytää, mitä sanoisi. Omat puheet voivat viedä harhaan. Hän valitsi Jumalan sanoja.
— "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa." "Jeesuksen Kristuksen Jumalan pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä."
— Minä olen rikkonut Mauria vastaan, — kuiskasi Margit. — Olisin pyytänyt anteeksi, mutta en rohjennut häntä kohdata. Jumala on minulle kostanut, sano se hänelle.
— Oi Margit, eihän Jumala kosta, sillä hän on rakkaus. Mitä lienetkin tuskallista kokenut, rakkaudessa Jumala on kutsunut sinua.