— Hoitaisin häntä niin mielelläni, isä. Olenhan minä hänen tyttärensä.
— Kyllikki täti on hellästi häntä hoitanut.
— Minulla on tuhat kysymystä mielessäni. Tahtoisin, että hän kertoisi kaikki, kaikki. Jääkö hän nyt tänne ja tuleeko hän meidän kotiimme, isä? Sano, tuleehan?
Mauri oli kalvennut. Kuinka kauheata tämä olikaan! Kuinka julma — ja kuinka luonnollinen oli Helin pyyntö…
Mutta Jumala ei laske ihmislasten hartioille raskaampaa taakkaa kuin mikä kantaa jaksetaan…
— Heli, — sanoi Mauri vakavasti, rakkaasti, — jätä tämä asia taivaallisen Isän käsiin. Ota niistä vastaan, mitä hän antaa. Rukoile: "Tapahtukoon sinun tahtosi!"
Heli vaikeni.
Silloin kuului kärryjen kolinaa. Hevonen pysähtyi pihalle ja vanha rouva Kotiranta astui sisään.
— Mauri, hyvää päivää! — Hän viittasi kutsuen. — Kuinka paljon tahtoisin sanoa sinulle! Tervetultua, tervetultua tänne. Mutta nyt, jos tahdot Margitia tavata, nyt luulen, että on aika. — Hän puhui kuiskaamalla, Heliä muistaen. — Hevonen odottaa, minä hoidan tyttöä sillävälin. Olen jättänyt jäähyväiset Margitille.
— Jäähyväiset?