Mauri lapsineen oli surupukimissa. He hautasivat hänet kuin omansa. Uteliaiden estämiseksi ei hautauksesta levitetty sanaa. Se tapahtui hiljaisena iltahetkenä, laskevan auringon kullatessa Jumalan peltoa.
"Ehtoolla on valkeus…"
Se oli oleva hänen hautalauseensa. Eikä nimikirjoitusta muuta kuin "Margit".
Maurilla oli paljo kirjevaihtoa ja käytännöllistä tointa kuolintapauksen johdosta. Rouva Kotiranta ja Kyllikki viipyivät vain pari päivää. Kyllikki halusi pois niin pian kuin suinkin, sillä Mauri ei tarvinnut apua, eikä muuten ollut aika nyt muistella menneitä eikä kuvitella tulevia.
Mutta Tapani ja Heli kulkivat haudalle joka päivä kukkinensa.
— Isällä on paljo työtä, — sanoi Heli.
— Mutta oletko nähnyt, kuinka hänen ilmeensä on kaunis ja kirkas? Se on muuttunut entisestä.
— Niinkuin sinunkin.
— Onko?
— Jeesus on kohdannut meitä, — sanoi Heli hiljaa. Nyt hän uskalsi sillä tavalla puhua veljellensä.