— Niin, sisko — ja minä olen saanut äitini muiston. Ehkä isäkin on saanut samanlaisen lahjan.
— Oi, jos äiti olisi saanut elää, — kuiskasi Heli.
Tapani pudisti päätänsä.
— Älä kosketa sitä. On hyvä, niinkuin… niinkuin Jumala tekee, — sai hän sanotuksi.
— Enemmän minäkin kaipasin ennen kuin nyt, — virkkoi Heli miettiväisenä. — Olen saanut nähdä hänet ja olla hänen sylissänsä, ja on niin suloista ajatella, että hän on Jeesuksen luona.
He asettivat kummulle tuoreet kukkansa, orvokit ja valkoiset ruusut.
Helin silmä kyyneltyi, mutta hän tunsi, että levoton ikävöiminen oli äidin mukana peitetty hautaan. Hänenkin sydämeensä oli laskeutunut rauha, ennen tuntematon.
— Niin, Tapani, — hän sanoi, — kyllä kaikki on hyvin.